Ei siinä... Minulla oli omituinen viha-rakkaussuhde riparilaisiin. He olivat samaan aikaan ihan kamalia riiviöitä, jotka kiusasivat toisiaan (ja minua) kyyneliin asti ja joita teki mieli lyödä ja samaan aikaan todella suloisia pieniä murusia, joilla ei vielä ihan ajattelu (ja maltti) toiminut.
Ja juu, en ole ikinä ennen ollut riparilla, jossa riparilaiset olisivat saaneet minut itkemään. Nyt sitten jo toisena päivänä itkin teologillemme kappelissa kun yksi jätkistä oli ilmoittanut vapaa-ajalla minulle että "Älä laula! Sullon niin kamala ääni et ei rajaa! Siis kamalinta mitä oon ikinä kuullu! Eli älä laula!!". Ja tämähän on minulle niin herkkä asia että en tosiaan voinut päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos...
Onneksi sentään työntekijäporukka oli ihana. Luotettavia ihmisiä, joiden kanssa oli kiva pelata papupeliä. :'D
Vielä loppuun biisi, jonka opettajamme soitti meille. Rakastuin epätavalliseen ja herkkään ääneen, jota on vaikea (tai jopa mahdoton) matkia tai imitoida. Kestää ehkä pienen hetken totutella mutta kannattaa kuunnella loppuun, paranee vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti