http://www.hs.fi/kaupunki/Suomalaismies+ampui+virolaisen+puolisonsa+L%C3%A4nsiterminaalissa/a1371259835444
Kuvittelen, miten kuulen laukaukset. Kuvittelen, miten juoksen pakoon... mutten tiedä, missä suunnassa vaara on. Kuvittelen, miten minua katsotaan silmiin ja liipaisinta vedetään silmieni edessä. Kuvittelen, miten näen rakkaani kaatuvan verisenä maahan. Kuvittelen, miten juoksen paikalle poliisiasussa. Kuvittelen haastattelevani panikoivia silminnäkijöitä. Kuvittelen, miten yritän hoitaa ampumahaavaa tuloksetta. Kuvittelen, miten itse vedän liipasimesta.
Olen hyvä kuvittelemaan. Huono olo kasvaa sitä mukaa kun samaistun tilanteeseen ja ihmisiin, silti luen juttua eteenpäin. Minun ON luettava se, muuten asian käsittely jää kesken. Vähän kuin vanha väite ettei kauhuleffan katsomista saa jättää kesken, muuten pelko jää päälle. Etsin tietoa, katson uutiset, kuuntelen silminnäkijähaastattelut. Ja kaiken aikaa mietin, miltä itsestäni tuntuisi.
Tiedän että väkivaltaa on. Tiedän että epäoikeudenmukaisuutta on. Tiedän että maailmassa on pahaa... paljon pahaa. Silti jaksan aina yllättyä, hämmentyä, pelästyä ja suuttua.
Juoksen edelleen ampumaääniä pakoon... vaikkakin vain pääni sisällä. En tiedä, miltä siellä näytti mutta kuvittelen kaiken. Kuulen huudot ja varoitukset.
Olen ikuinen taistelija. Haluan puuttua asioihin ja olen lähiaikoina vakavasti ajatellut että jos viimeistään kahdenkymmenen vuoden sisällä ei tapahdu toivomiani muutoksia, järjestän vaikka itseni kaupunginvaltuustoon... tai jopa eduskuntaan. Nyt minulle riittää kansalaisaktivismi, vetoomukset ja mielenosoitukset. En tahdo sitoutua yhteen puolueeseen. Haluan sitoutua rauhaan.
Onko se liikaa pyydetty?
Näköjään on.
Olin joskus yhtä maailmantuskainen. Ei se oikeastaan minnekään ole kadonnut, mutta luulenpa että äitiys soi helpotuksen rajaamalla vaikutusmahdollisuudet omaan jälkikasvuun, ainakin niin pitkäksi aikaa, kun he ovat pieniä ja tarvitsevat minua. Sodan, välinpitämättömyyden ja nykyisen maailmanmenon aivottoman hyväksymisen vastainen työ alkaa lapsista. Ja itsestä. Idän viisaat sanovat että jos ihmisellä ei ole rauhaa sisällään, hän ei voi antaa sitä maailmalle.
VastaaPoistaAlussa oli Sana ja Sana oli Jumalan luona.
PoistaKaikki lähtee sanasta. Jonkun pitää laittaa se liikkeelle. Oli se sitten jälkikasvu tai presidentti, jolla sen pistää menemään, tärkeintä on että Sana kulkee.