Leiriläisissä ei sinänsä ollut valittamista... ollenkaan! Ihanaa porukkaa, suloisia ihmisiä. Olivat reippaasti ja positiivisesti mukana kaikessa ja jaksoivat ahkerasti. Yövalvojana arvostin sitä että menivät ajoissa nukkumaan.
Ongelmia alkoi syntyä kun yksi tyttö loukkasi päänsä rinteessä (oli siis lasketteluripari). Ensin oli ihan hyvässä kunnossa mutta keskellä yötä soiteltiin jo ambulanssia koska alkoi oksentaminen ja kivut. Kaiken kaikkiaan soitettiin hänelle leirin aikana kolme kertaa ambulanssi.
Sitten eräs jätkistä hyppäsi hissistä alas lumilaudalla ja rinteiden henkilökunta takavarikoi häneltä kortin. Tämä saatiin kuitenkin selvitettyä... ja sitten hän loukkasikin kätensä ja ajettiin itse bussilla sairaalaan. Murtunut luu.
Puhumattakaan suhdekiemuroista! En jaksa nyt edes pureutua sen syvällisemmin siihen, kuka oli ihastunut kehenkin mutta sanonpa että meno oli kuin Kauniissa ja Rohkeissa... Koko ajan joku tunnusti jollekin palavaa rakkauttaan ja joku toinen sai pakkeja ja kolmas ei uskaltanut kertoa ihastumisestaan... Mentiin itsekin ihan sekaisin siitä että kukas nyt oli kenenkin perässä. Luulen että tämä suhdedraama oli se väsyttävin osa.... eikä vähiten meille työntekijöille.
Pastoriamme siteeratakseni: Voi nuorta lempeä.
Voi apua, tuollaisesta työstä sietää jo saada kunnon palkkaa :-D
VastaaPoistaRippikoulu oli kerran aikuistumisriitti joka keskittyi hengellisyyteen, nykyään se tuntuu kuitenkin olevan lähinnä saippuaoopperaa, et ole ainoa valvoja joka on kertonut samaa. Ehkä aika paradoksaalisesti minusta tuli riparilla ei-kristitty. Koin olevani leirin ainoa nuori jota ihan oikeasti kiinnosti pohtia uskonasioita ja pian minua kiusattiin siellä vielä pahemmin kuin koulussa ja isosetkin menivät mukaan koska kiusaajien puolelle asettumalla oli kai helpompi kontrolloida heitä yleisesti. Aikuisetkin vastasivat hengellisiin kysymyksiini ylimalkaisesti "kunhan kasvat, lakkaat kysymästä höpsöjä" -tyylillä. Eipä tuo mitään, koin itseni riparin lopuksi tavattoman vapaaksi ja valmiiksi löytämään Jumalan kirkon ulkopuolelta :-)
Ehkäpä olisi kannattanut lähettää minut lasketteluleirille niin en olisi ehkä ehtinyt "ajatella liikaa" kuten äitini uskonvaihdokseni tulkitsi ;-)
Kai tuo rakkauselämäkin ja sen ensikosketus on osa aikuistumista? Koetellaan rajoja ja arvostellaan auktoriteetteejä... sekä ohjaajia että Jumalaa.
PoistaJa kuten kirjoitin, ei riparilaisissa ollut mitään vikaa. Olivat mukana ja kyselivät erittäin fiksuja! (Vaikka pari tyttöä myönsi miettineensä leirin aluksi minusta että mitä ihmettä teen rippileirillä "...kun gootti ja seurakunta ei oikein sovi yhteen".)
Itse rakastan kysymyksiä ja pohdintaa ja yritän aina välittää sen rippikoululaisillekin. Että en ole paikalla tyrkyttääkseni omaa uskoani vaan keskustellakseni siitä, jakaakseni ajatuksia. Ja koska haluan kuulla muidenkin kannat Jumalaan ja elämään ylipäätään. Jos joku sattuu samaistumaan mielipiteisiini, siinäkään ei ole mitään vikaa. Kunhan pureskelee tiedon ennen sen nielemistä. :)
Mutta harmi että koit tuollaista... ja samalla hyvä että pystyit siinä kasvamaan. Monia leirejä kokeneena ymmärrän että kaikenlaisia ihmisiä löytyy.