lauantai 29. joulukuuta 2012

Päivät vierivät...

Päätin eilen (vihdoin) toimittaa the Lady of Shalottin ja Tulisielun joululahjat ja tapasin ensinmainitun Isossa omenassa.
Söimme jäätelöä ja vaihdoimme nopeasti kuulumiset (ostin myös Ärrältä uusimman Gon-sarjakuvan). Täytyy kyllä sanoa että otsatukka sopii hänelle hyvin. :)

Tulisielu minun piti tavata illalla... mutta muu perhe saapui mökiltä kotiin ja tottahan toki ne perheriidat pitää sieltä kotiin asti raahata. Oli niin kamala olo, etten kehdannut siinä kunnossa Tulisielua tavata. Edes pikaisesti.

Oli myös eilen äidin kanssa suunnitelmissa että olisin tänään käynyt nopeasti ostamassa hiusväriä ja ehkä jopa jalkahoitotarvikkeita niin että olisimme voineet illalla leikkiä kauneushoitolaa. Mutta... nytkin on sen verran ikävä olo, etten taida jaksaa. Näyttää siltä että joudun menemään riparillekin (1.1.-6.1.) juurikasvussa. Kiva.

Vihaan perheriitoja. Koulun nuorten ihmissuhdetaitojen kurssilla kävimme läpi hyviä ongelmanratkaisukeinoja, mutta kun muut eivät ota niitä vastaan... eivät ne toimi. Perheterapeutillekin ovat vain perheen aikuiset viime kerroilla menneet kahdestaan.

Olisin kyllä halunnut värjätä ne hiukset.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti