Väsyttää. Siis todellakin väsyttää. Todettiin kotona, etteivät touretteen määrätyt lääkkeet ole auttaneet yhtään pakko-oireisiin. Täysin vaikutuksettomia eivät ole; sivuvaikutukset ovat ihan kamalia.
Nukun täydet yöt, sen n. 8h ja silti vielä päivällä neljästä viiteen tuntia päikkäreitä. Ja silti väsyttää ja olo on vetämätön. Sen lisäksi ne aiheuttavat ikävän tunteen... en oikein osaa kuvailla sitä, vähän kuin pää olisi täynnä savua. Eilen sitten pikkuveljeni totesi että määrätty lääke on luokiteltavissa huumausaineeksi. Että kiva! :'D Mukavaa kun kerrottiin tämäkin... onneksi annos on niin pieni että en kyllä sillä saa itseäni sananmukaisesti huumattua.
Kaiken lisäksi koulutyöt painavat päälle, pitäisi lukea yo-kokeisiin, pitäisi palauttaa töitä ja esseitä, pitäisi harjoitella monologeja, pitäisi skarpata työn etsinnässä, pitäisi pitäisi pitäisi... Ja tämän kaikenko ehtisin kun koulusta tultua nukun viisi tuntia ja pitäisi ehtiä kaikki harrastukset, terapiat ja kotityötkin?
Kun todettiin asian laita, minulle varattiin uusi neurologiaika. Haluan lopettaa tuon lääkityksen, ei tästä tule mitään. Kai sitä pitäisi osata olla luottamatta kaikessa pillereihin ja kapseleihin.
Ainoat hetket kun pystyn todella rentoutumaan, ovat ne päivät kun saan viettää aikaa ystävien kanssa. Olenkin nähnyt Villasukkaprinsessaa, Maailman ihaninta ruusua, Sisar Vaaleaa, Sisar tummaa... Pystyn puhumaan ja nauramaan enkä ole enää ainoastaan omien ongelmieni keskellä. Ympärilläni onkin muutakin maailmaa kuin pelkät kokeet.
Soitelkaa... On ikävä. Olette parempi lääke kuin tuo aivojentappaja. :'(
Minä olen aina suosittelemassa jokapäiväisen meditoinnin kokeilemista... monelle onpi käynyt niin ettei lääkkeitä ole sen jälkeen tarvinnut.
VastaaPoistahttp://krishnanen.vuodatus.net/sivut/nain-meditoin-ja-teen-tavallisesta-elamastani-henkista
Myönnän yhden asian: olen meditoinnissa surkea. :'D
PoistaEnsinnäkin en (muka) löydä aikaa ja kun sitten löydän, stressaantuneena en pysty muuhun kuin vain nököttämään jännittyneenä paikoillani. Sekin on kyllä hyvä; tekee hyvää olla välillä tekemättä mitään.
Kai se on vain harjoituskysymys. Tai vähän kuin nukahtaminen: ei onnistu jos yrittää liian kovasti.
Olin 30-vuotiaaksi asti vakaasti sitä mieltä ettei minusta ainakaan ole meditoijaksi koska en varmasti kestäisi istua paikoillani. Lopulta olin niin masiksessa että päätin siitä oljenkorresta. Ja kas kummaa. Sen jälkeen eli neljään vuoteen en ole jättänyt yhtenäkään päivänä meditointia väliin :-)
VastaaPoistaKai sitä sitten tosiaan pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni. Vaikka koenkin että paras lääke ovat ystävät ja perhe. Ihmiskontaktit ovat lääke lähes mihin vain. :)
Poista