DTM-kuulumisia

Löysin DTM:n bilekuvien joukosta kuvan, missä on tämänkin blogin ylläpitäjä:

Itse olen siis oikeanpuoleinen

Kyseessä oli L-world -bileet (women only) teemalla Venetsia ja naamiot. Juoksin ostamaan naamion ja kaupasta suoraan bileisiin huomatakseni että myös seuralaisellani, Genalla, oli musta-valko-raidallinen asukokonaisuus! Näytti ihan siltä kuin oltaisiin suunniteltu yhteinen vaatetyyli. :'D

Eikös oltukin ihan söpö pari? :3

Hallitsija, sauvojen seiska ja sauvojen kahdeksikko

Ennustin itselleni korteista. Otin hyvin yksinkertaisen mallin koska aivot ovat vapaalla. :P Ihan vain menneisyys, nykyisyys, tulevaisuus, neuvo.

Kortit olivat hyvin positiiviset. Kaksi sauvakorttiakin sain. Kaikki kertoivat yrityksestä ja neuvottelemisesta, nykyisyys-kortti kertoi tasapainosta. Neuvo-kortti (Hallitsija) kehoitti käyttämään luovia kykyjä ja kekseliäisyyttä asioiden etenemiseksi. Tulevaisuus-kortti lupasi hyvää.

Eli nyt minun pitäisi vain tehdä parhaani?

Hauskaa oli että vähän aikaa sitten kun ennustelin, kortit povasivat joka kerta rakkautta ja rahahuolia. :'D Ja monet eri kortit. Mitenköhän tuon tulkitsisi? Rakastun ja ostan rakkaalleni palatsin ja huomaankin olevani siksi veloissa? Jaa-a. Eipä kumpaakaan ole kyllä näkynyt. :P

Persoonallisuusmittari

Juteltiin äidin kanssa rikossarjoista. Puheeksi sattui suosikkihahmot ja hehkutin NCIS:n Abbya. Sarja on muuten huono (aika huonot juonet, tasapaksua, hahmot jäykkiä, huumori ei toimi...) mutta ainoa syy sen seuraamiseen on koska rakastan Abbya. <3 Niin asenteellinen nainen.

Tähän äiti totesi että pitää enemmän Criminal Mindsin Garciasta. Suloisempi tapaus värikkäine vaatteineen, pörröisine kynineen ja sympatioineen. Ei tykkää katsella uhreja tai väkivaltaa ja huolehtii muista.

Rupesin pohtimaan asiaa ja huomasin vuosia sitten tekemäni oletuksen pitävän paikkansa; ihmiset koko lailla pitävät niistä hahmoista, joihin samaistuvat. Itse olen outo mustasta väristä pitävä ja tykkään pehmoleluista. Abbylla on työhuoneessaan pehmoleluja, joille on pukenut niittipannat. Pidän oudoista asioista ja tällä on virtahepolelu josta pääsee pierun ääni sitä puristettaessa. Äiti taas pitää väreistä ja kaikesta iloisesta, Garcialla on vaikka mitä väriä ja glitteriä työpöydällään. Garcia tykkää auttamisesta ja ihmisten lähellä olemisesta, äiti on opettajana pienryhmässä oppilaille, joista lähes kukaan muu ei välitä.









Melkeinpä huvittavaa, miten hahmot ovat kuin karikatyyrit meistä. Mutta niinhän se on... Miettikääpä kirjojen ja leffojen hahmoja, keistä tykkääte. Löydättekö yhtäläisyyksiä itsestänne? Uskallan väittää että jos tehtäisiin kysely että mistä hahmoista pitää, samat hahmot eri sarjoista valinneet olisivat hyvin samanlaisia ja heillä olisi samoja ihanteita. Mietitäänpä että jos suosikkihahmo olisi Harry Potterista Hagrid, on selkeästi ihanteena tunteellinen ja järkähtämätön tyyppi, hyvin voimakas ja suojeleva, ehkä vähän impulsiivinen. Toinen versio olisi Dumbledore; älykäs ja rauhallinen. Salaperäinen, välittävä, tilanteet huomioiva.

Huomaatteko itse? Joko etsii samoja puolia mitä itsestä löytyy tai sitten ihanteita mitä toivoo lähimmäisiltä, ehkä jopa elämänkumppaniltaan.

Voisiko tässä olla markkinarako? Pistetään deittisivustoille kyselyt että mistä hahmoista tykkää ja kone etsii mahdollisimman samanlaisen tai täysin erilaisen tyypin (sillä joskus vastakohdat täydentävät toisiaan). Vaikkapa kaksi Munamiehestä, Muumimammasta ja Frodosta pitävää. Toimisiko?

Ehkei sittenkään. Liian yksinkertaistettua.

"Enkä minä ainakaan mistään tiedä paskaakaan"

Ja viikko on kulunut hirveää vauhtia. Keskiviikkona esitimme koulussa monologikurssin näytelmän viisi kertaa eri luokille.

Jokaisella oli monologina eri biisien sanoituksia. Mahtavia, kertovia sanoituksia. Tarinoita, kohtaloita, kuvauksia, tunteita, ihmisiä... ja minulla oli Poika saunoo. :'D No, itsepä valitsin; halusin haastetta. Haastetta ei kyllä puuttunut, sain todella lyhyellä varoitusajalla harjoiteltavaksi toisenkin esiintyjän roolin kun tämä oli kipeänä; Anssi Kelan 1972 ja esiinnyin lähes kaikki esitykset kipeällä jalalla. Jalkaa ei voinut taittaa polven kohdalta, eikä sille voinut laskea painoa... ihanaa, koska Poika saunoo -monologissa minun piti juosta ja hyppiä ympäri lavaa. Joka kerta kun astelin lavalle, meinasin purskahtaa itkuun kivusta ja särystä. -.-

Onneksi lähdin Villasukkaprinsessan kanssa kaupungille.~ Kiersimme kaakaolla ja UFF:illa sekä Lushissa. Mukaan tarttui käytettyjä vaatteita sekä huulipuna ja hajuvesi. Onnisunut päivä kaiken kaikkiaan, jos ei jalkakipua lasketa.

Torstaina oli pikkuveljen luokan musikaali. Pikkuveljeni on kotona aina hiljainen ja ilmeetön, rauhallinen ja melko ujo. Ei vaikuta miltään esiityjäsielulta, mutta musikaalissa tämä oli pääroolissa. O.o Kaunotar ja Kulkuri -leffasta näytelmäksi muutetussa versiossa tämä lauloi monta sooloa Kulkurin roolissa ja jopa TANSSI!! Pakko mainita laulusta että kun tämä ensimmäistä kertaa avasi suunsa, pelästyin ihan hirveästä; hän kuulosti täsmälleen edesmenneeltä isältämme. Oli pakko muistuttaa itselle, kuka siinä lauloi kun ääni ja äänenkäyttö olivat ihan samanlaiset. Äitikin huomasi asian ja puhuimme asiasta kotiin päästyä. Mutta olen pikkuveljestäni todella ylpeä.~

Perjantai meni sitten juhliessa Genan kanssa! DTM:llä oli venetsia-bileet ja juoksinkin ostamaan naamaria Cybershopista. Juhlissa olin pukeutunut musta-valko-raidalliseen ja minua kysyttiin pukukisaan. :'D En päässyt äänestyksessä edes top-3:n mutta hauskaa silti oli.~

Työrauha?

Ihan varmasti lähes jokainen on lukenut Alppilan opettajan erotuksesta. Opettaja oli poistanut häirikön ruokalasta tuuppimalla tätä selkään; varsinaista satuttamista se ei siis ollut. Tämä kuitenkin katsottiin oppilaan henkilökohtaisten rajojen ylittämiseksi ja nyt mediassa kiistellään puolin ja toisin siitä, MITÄ opettaja saa (ja ei saa) tehdä.

No niin. Fiksut aikuiset lyövät päänsä yhteen kouluissa, lehtien toimituksissa ja politiikassa; mitä asialle tehdään. Mitä opettajien kuuluu tehdä? Itse hämmästelen suuresti sitä että miksei nuorilta kysytä MITÄÄN?? Olisiko se niin vaikeaa vaikka järjestää joku kysely koululaisille? Yläasteelaiset ja lukiolaiset ovat varsin valmiita vastaamaan kysymyksiin heidän omasta työskentelystään ja jopa ala-asteelaisilla voi olla hyvinkin huomioimisen arvoisia mielipiteitä. Jos järjestäisi yhdenkin koulun laajuisen kyselyn, siinä olisi aineistoa vaikka väitöskirjaksi!

Eli: kysytään nuorilta, minkä he kokevat työrauhaksi? Mikä häiritsee ja mikä ei? Mitä opettaja saa ja mitä ei saa tehdä? Saako huutaa? Tuuppia? Tavallaan kysymykset kuulostavat helpoilta... mutta sitä se ei välttämättä ole. Vastaukset voivat hyvinkin yllättää. Parastahan olisi jos nuoret otettaisiin keskusteluun mukaan. Järjestettäisiin vaikka tilaisuus, jonne tulisi jokaiselta luokalta ainakin yksi edustaja (voisi olla useampiakin jos enempää kiinnostaa) ja puhuttaisiin oppilaiden ja opettajien kesken. Oppilaille annettaisiin tunne siitä, että he voivat vaikuttaa omassa ympäristössään. Lähentelisi täydellisyyttä jos saataisiin vielä nuorten kannanotoille mediahuomiota.

Miksi siis nuorilta ei kysytä? Vaikka asia koskee meitä? Itse ainakin kärsin koulussa kun opettajilla ei ole keinoja puuttua tuntihäiriköintiin. Opettajainhuoneessa sanotaan että "Hae siinä tilanteessa rehtori", mutta eipä raukka uskalla. Ei, koska hän ajattelee ettei koulun päätä tällaisella voi kiusata. Olisi ylilyöntiä. Mutta jos saataisiin oppilailta mielipiteet kasaan että nämäkin kannattavat tätä ratkaisua... voisiko tilanne muuttua? Saisiko tämä opettaja tarpeeksi asennetta hakea apua?
Jossakin leikittiin ajatuksella poliisien kutsumisesta. Taas idea ollaan lytätty "ylilyömisenä". Mutta onko se sitä? Eikös poliisi jos kuka ole oikea henkilö päättämään (lakien asiantuntijana) että mikä on ylilyönti? Että missä kohtaa häntä tarvitaan? Voisiko tämänkin takoa opettajille kalloon? Teillä on muitakin toimintatapoja kuin oppilaitten tuuppiminen!!

Kuunnelkaa, niin he kertovat.

Ja sitten valitetaan siitä kun nuorista kasvaa passiivisia. Ei äänestetä tai oteta kantaa. No ei tietenkään! Jos ei kysytä mielipiteitä, ei niitä osata loppujen lopuksi antaakaan! Missä kohtaa tajutaan että olisi niillä murkkuiässä taistelevilla paljonkin sanottavaa jos vain kuunneltaisiin hetki?

Tässäpä teille

Ajattelin kokeilla tällaista tyyliä. :D En ole hyvä piirtämään mutta... Ei tuota dinoa voinut olla tänne laittamatta. Ei tuota voi ainoastaan sanoin kuvailla.

Mitä täällä tapahtuu?

Olen todella pahoillani!

Vaikka en edes tiedä, mistä. Olen kai tehnyt jotain. Tai sanonut. Tai jättänyt tekemättä/ sanomatta. Miksi minulle ollaan vihaisia? Eniten kai hämmentää se, ettei asiasta tulla suoraan sanomaan! Miksi pitää kierrellä ja kaarrella, eikä selvitetä asioita?

Olen hämmentynyt. Ja peloissani. Tuntuu kuin turvaverkkoani revittäisiin palasiksi.

Koukuttunut? Minäkö?

Myönnän addiktoituneeni. Tatuointeihin. Itselläni on ainoastaan yksi (kitara) mutta hirveä himo olisi saada lisää. Nyt ja heti.

Jo kahdeksannesta luokasta lähtien olen suunnitellut, mitä kaikkea ihooni haluaisin kuvioida. Jo silloin päätin kitaran käsivarteen, enkelin lapaluiden väliin, orvokkiseppeleen nilkan ympäri ja nuottiavaimen korvaan/ korvan taa.

Nyt olen suunnitellut jo paljon muutakin. Tahtoisin kolme sutta vasempaan käteeni kitaran seuraksi kuvastamaan tärkeää laumaani - kolmea veljeäni. Myös kliseinen sydän "Äiti" tai "Mom" -tekstillä tulisi. Vasemmasta kädestäni muodostuisi siis ns. "perhe-käsi". Sydämestä haluaisin hieman modernimman version kuin ne tavalliset merimiessydämet. Jotain kivaa tribaalia ja kiehkuroita? :3

Joo. Ja sitten! On varmaan tullut selväksi, miten paljon  rakastan dinosauruksia? Tätä en luultavasti ikinä hanki, mutta olen leikitellyt ajatuksella dinotatuoinnista. Iso ja mahtava kuva kyljessä olisi hieno. Mutta siitä en ole ihan varma, kestäisinkö sitä. Plus kylki on sitä vähän levenevää aluetta (jos vaikka onnistuisin yrityksessäni hankkia pari kiloa lisää).

Kaksi lainausta. Arvatkaa mistä kirjoista? Aivan, Pottereista! Toinen on neljännen kirjan lopusta lainaus Hagridilta: "Ei se mitää auta, et istuu vaan ja murehtii", hän sanoi. "Mikä on tullakseen, se tulee, ja me katotaan sitä päin pärstää sitten kun se tulee." Kuvaa ihanasti sitä, miten asiat tulee kohdata elämässä. Toinen lainaus on seitsemännen kirjan loppupuolelta: "Totta kai tämä tapahtuu sinun pääsi sisässä, mutta minkä kumman takia se silloin olisi epätodellista?" Ja tämän lainauksen meille tarjoili Dumbledore. Olen aina ajatellut että myös päänsisäiset asiat ovat todellisia... ainakin sille henkilölle, kenen päässä ne ovat. En ole varma, tahtoisinko lainaukset suomeksi vai englanniksi. Suomi on kuitenkin kieli, jolla olen ne lukenut ja joka on minulle rakas. Pitää vielä funtsia, onneksi ei kiire asian kanssa ole. :)

Tahtoisin myös pohkeen takaosaan tekstiä. Seuraavan kuvan tekstin:

Seurakuntamme nuorisotyöntekijä oli laittanut kuvan fb-sivulle ja rakastuin siihen. Oli pakko ottaa talteen. Olen ajatellut myös kliseistä Jeesus-tatuointia mutta se ei oikein etene. Tuntuisi väärältä laitattaa se blondi, sinisilmäinen Jesse, mutta nykyistä, kikkarapäistä versiotakaan en oikein ota omakseni. En myöskään haluaisi sitä perinteistä kärsivää ja/tai ilmeetöntä naamaa, mutten tiedä, mitä muuta tilalle voisi laittaa. Olisikohan sitten yksinkertainen risti parempi? Sen voisi asettaa tuon tekstin yläreunaan sirosti, vaikka nauhaan. Saisi nauhalla myös nätisti kehystettyä tuon kaiken sisällön?







Viimeinen tatuointi olisi wiccalainen jumalattaren symboli. Se kuvaa feminiinistä voimaa ja naisen viisautta. Ole hyvin feminiininen persoonana ja muutenkin ja arvostan kaikkea tyttömäistä. Pidän naiseutta voimavarana, jota voi kantaa kunnialla ja siksi haluaisin tuoda sen esille jotenkin. Keksittekö paikan tatuoinnille? Joku kiva? Niskaa vähän arastelen kun siihen alemmas on tulossa se enkeli. Rannetta ajattelin ja rintakehää. Muita?

Google se sitten yllättää...

Hakusanoja, joilla blogi on taas löydetty:

anoreksia tv ohjelma
kaltaisistasi
peilisokkelo
pornokuvasivustot
the body shop tuuheuttava ripsiväri
eläin kokeet
pienet huulet
hamppurasva
kävelykepit
teiniäidit ohjelma
ascot solmio
biorytmin laskeminen
henkselit
kaupunkikortti

Mikä on kaikista huvittavin/ mielenkiintoisin?

En saa unta...

...ja siksi istun yhä koneella. Voi johtua uudestakuusta, olen todella herkkä kuun vaiheille. Ilman kalenteria ja ulos katsomista osaan kohtuullisella varmuudella sanoa, mikä kuunvaihe on. Sen vain... aistii. Nyt teillä on uusi kiva nippelitieto minusta. :)

Mutta. Pyydän jo etukäteen anteeksi tuhannetta postausta aiheena koira, mutta jos ei tee mieli lukea, ei kai se pakkokaan ole? Tulin itse siihen tulokseen että jos kerran aihe pyrkii väkipakolla minusta ulos, en sitä pidättele. Se vain tarkoittaa sitä että aihe on vielä käsittelemättä.

Olen jo nyt saanut ne pahimmat (ja väärimmät) kommentit aiheesta. Vähättelyn ("Nii, mut nyt voidaan olla ilosia että kyseessä oli vaan lemmikki!"), omiin kokemuksiin vaihtamisen ("Mä tiiän miltä susta tuntuu, todella tiiän. Siis sillonki ku mä...") ja ratkaisun tarjoamisen ("No nythän sä voit harkita sitä omaa koiraa! Varmasti sen avulla mieliki nousee.").

No kiva. Enpä tiedä, mitä noihin pitäisi vastata. Jotkut eivät vaan tunnu tajuavan, että en ole päässyt asiasta yli! Surettaa ja itkettää yhä, stressi painaa! Ja ihan kuin koiran voisi korvata toisella? Ei se ole mikään rikki mennyt kahvikuppi, joka vain sattui olemaan kivan värinen... jos kerron olostani, riittää että kuuntelee sen pienen hetken (harvemmin jään asiasta jauhamaan) kun kerron asian ja lyhyt kommentti tasoa "Otan osaa" tai "Voi voi". En enempää pyydä.

Pitäisiköhän vain hyväksyä että joillakin vain on vajaammat sosiaaliset taidot? En tiedä. Enkä edes oleta että kaikki ymmärtäisivät (eihän kukaan voi todellisuudessa ymmärtää mitään toisten tunteita) mutta... antaisitteko surulle tilaa? Menetin juuri pikkusiskoni? Kiitos?

Onneksi sain viettää viikonloppuani Joutsenprinsessan kanssa... eläinrakkaat ihmiset onneksi osaavat hyväksyä toisten kiintymisen eläimiin. Antavat tilaa, oli sitten kyseessä koira, kissa, kala tai fretti.

Tai vaikka vanhan miehen vuohi.

Anteeksi kaikki angstipaska

Pyydän anteeksi viimeaikaista saamattomuuttani. Olen meinannut vaikka kuinka monta kertaa kirjoittaa uutta suruvalitteluangstiviestipostausta Sannista mutta aina pyyhkinyt ne. Kaiketi saitte jo kuvan siitä, miltä minusta tuntuu ja mitä on tapahtunut? Noh, voi olla että olen niitä raapustellut enemmän itselleni.

 Noh, anteeksi tosiaan. Eilen yritin viettää mahdollisimman tavallista päivää. Menin pikkuveljen kanssa Selloon kiertelemään. Kävimme syömässä ja ostin meille kolme leffaa (Makuunilla oli alennuksessa vuokrasta poistettuja leffoja, kolme yhden hinnalla.... ja vieläpä tosi uusia leffoja!) ja löysinpä uudet kengätkin kun edellisistä irtoaa pohjat.

Oli yllättävän mukavaa. Istuskelimme varmaan yli tunnin ulkona katsellen sitä "jokea" (lätäkköä asfaltin keskellä...). Kai se elämä jatkuu. Sain myös yökyläkutsun Joutsenprinsessalta, eli en joudu masentumaan yksin kotona koko viikonloppua.

(Olen hukuttanut yhden rakkaista Gon-sarjakuvapokkareistani!! Olen huolesta soikeana!)

Mutta nyt! Bongasin jotain kiinnostavaa. Oletko yli 18? Oletko nainen? Oletko persoonallinen ja ihana seksuaalivähemmistöön kuuluva? Vuodesta 2010 asti on valittu vuosittain Mr Gay Finland ja nyt on valinnan alla Miss Gay Finland! Kilpailuun ei haeta ainoastaan mallinmitoissa olevia blondeja vaan ihan kaikenlaista naiskauneutta edustavaa väkeä. Ota itsestäsi kasvokuva ja kokovartalokuva ja lähetä ne... etpä mitään häviäkään? :) Rohkaisen kaikkia ihaniakauniita ystäviäni. <3

http://www.missgayfinland.fi/index.html

Tänään on se päivä

Tänään on se päivä, kun et enää tunne kipua.
Tänään on se päivä, kun et enää kärsi.
Tänään on se päivä, kun saat unohtaa kaiken pahan.
Tänään on se päivä, kun loppu alkaa.

Muistan kun tulimme katsomaan sinua ja sisariasi. Olit kaikista pienin, silti ainoa jolla korvat olivat jo nousseet pystyyn... se teki sinusta hauskan näköisen. Pienuudestasi huolimatta otit oman paikkasi ja puolustit sitä. Tiesin heti että "Me otetaan toi", ja niin otimmekin. Ensitapaamisesta lähtien olit se minun Pikku-Myy, terhakka ja älykäs. Taloon tultuasi, tajusin minkä keskelle sinut oli tuotu. Podin omantunnontuskia aina tähän päivään saakka kohtalostasi... ei koira ansainnut sellaista kaaosta ympärilleen. Selvisit siitä kuitenkin hienosti. Hienommin kuin olisin kuvitellutkaan.

Tänään on se päivä, kun itken.
Tänään on se päivä, kun sisälleni kasvaa tyhjyys.
Tänään on se päivä, kun koko talo on hiljaa.
Tänään on se päivä, kun en meikkaa.

Lohdutit minua. Kuuntelit satujani. Olit itse asiassa ainoa, joka kuunteli. Osoitit, ettei olennon (ihmisen saatieläimen) arvo riipu siitä, kuinka paljon sinisilmäisesti kestää. Saa sanoa "EI!" ja murista. Silloin vain osoitat oman arvosi. "Minulla on väliä." Lopulta siinä missä toinen koiramme vaistosi muiden kohdalla ensimmäisenä jos jollakulla oli paha mieli, minun pahan oloni sinä vaistosit ensimmäisenä. Et antanut niin paljon painoarvoa muiden ahdistukselle mutta pahimpina päivinäni kiehnäsit koko ajan vieressäni. Missä vaiheessa tämä yhteys syntyi? En tiedä, mutta kiitän sitä... ja sinua. Nyt on minun vuoroni olla sinun vierelläsi.

Tänään on se päivä, kun et enää tunne kipua.
Tänään on se päivä, kun et enää kärsi.
Tänään on se päivä, kun saat unohtaa kaiken pahan.
Tänään on se päivä, kun loppu alkaa.

Tänään on se päivä, kun et enää toivota minulle illalla hyvää yötä.

Tänään on se päivä.

Lähtölaskenta alkaa... 10, 9, 8...

Rakkaan koiramme tie on tulossa päätökseensä. Sanni tuli meille syksyllä -05 vähän ennen syntymäpäivääni valaisemaan elämääni. Juuri kun kaikki oli kaatumassa päälleni ja tuntui kuin kukaan ei välittäisi, pieni nappisilmäinen karvapallo opetti että saa olla välillä tuittupäinen. Vaikka sanoisikin "Ei", se ei tee sinusta yhtään vähemmän rakastettavaa.

Sannilla on ollut jo pidemmän aikaa selkäkipuja jotka ovat vaikuttaneet siihen, ettei koira oikein halua lähteä ulos, ruoasta löytyy lohtu ja jalkoja särkee. Nyt lomalla kivut selvästi pahenivat niin, etteivät takajalat kantaneet. Turha enää kauaa pitkittää kipua kun sitä ei voi oikein parantaakaan. On vain vaikeaa itse hyväksyä se... puhuimme jo siitä, haluammeko tulla mukaan kun Sanni viedään viimeisen kerran eläinlääkärille. Sanoin että haluan tulla.

Vaikeaa ajatella että kohta synkimpien aikojen suurinta tukeani ei enää olisi. En itkenyt ennen kuin nyt tätä kirjoittaessani kun kunnolla ajattelen että koira elää koko elämänsä osoittaen kaikilla teoilla rakkauttaan... mutta ei ymmärrä kun ihminen sanoo: "Rakastan sinua". Tahtoisin niin rakkaan haukkujani tietävän, kuinka rakas ja tärkeä se on minulle, kuinka paljon se on minua auttanut...

Vielä pari päivää aikaa. Pari pitkän pitkää ja samalla hirveän lyhyttä päivää.

Toivoisin tämän olevan aprillipilaa...

...mutta ei ole. USA:lainen pastori Fred Luter kertoi näkevänsä selkeän yhteyden Pohjois-Korean ydinaseilla uhkailun Yhdysvaltoja kohtaan ja homoliittojen hyväksymisen etenemisen korkeimmassa oikeudessa.