Viime kerralla lupasin pyhästi jatkaa tasaista päivittämistä ja Viikon tekstien kirjoittamista vaan toisin kävi. Ikinä ei pitäisi mitään lupailla...
Meillä on ollut vähän perhedraamaa. Eikä ihan vähänkään, tässä on mennyt monta viikkoa päkiöillä kävellen kun ei tiedä yhtään, mitä seuraavaksi tapahtuu. On tullut itkettyä, on tullut romahdettua ja on tullut vahvistuttua tässä lyhyessä ajassa. Vaikka myönnän että esimerkiksi lauantaina koulupäivänä (kyllä, meillä oli koulua lauantaina) vietin kokonaisen hyppytunnin kyhjöttäen aulassa sohvannurkassa ihan vain itkien.
Vaikka on kivojakin asioita ollut, en sitä tarkoita! Nyt en vain ole jaksanut keskittyä niihin. Olen tavannut ystäviä ja tutustunut paremmin moniin koululaisiimme. Olen myös kirjoittanut paljon runonkaltaisuuksia ja kuunnellut musiikkia niin että korvat halkeavat kohta. Ja yhtenä aamuna näin pienen peuralauman kun olin matkalla juna-asemalle.
En oikein tiedä, mitä muuta päivittäisin elostani. Tuntuu kuin koko talo olisi sekaisin, korteilla ja heilureilla leikkiessäni ne ovat näyttäneet mitä sattuu ja tuntuu kuin niihin ei voisi juuri tällä hetkellä luottaa pätkän vertaa.
Tarvitsen halausta... Ja ihmettä että pääsen huomisesta kokeesta läpi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti