tiistai 19. marraskuuta 2013

Tallottu itsetunto

Olen käynyt laulutunneilla jo jonkin aikaa. Käyn siellä lähinnä siksi että pidän laulamisesta... enkä keksi, miksi pitäisi olla muuta syytä. En tähtää ammattilaiseksi, en edes usko että minusta sellaiseksi olisi. Rakastan lauluopettajaani, jonka kanssa olemme jotenkin maagisesti samalla aallonpituudella. Nyt kuitenkin paikan johtaja on heittäytynyt hankalaksi. En päässyt tänään laulutunnille koska maksuasioissa oli jokin vika, minun ja äidin pitäisi täyttää jonkinlainen rasti ruutuun -tyylinen selvitys tunneistani... Täh? Samaten hinnat ovat nousseet taivaisiin jo entisestään korkeista summista. Toisin sanoen: jos opettajani ei olisi niin ihana, vaihtaisin paikkaa.

Ja tästä tuli mieleen tämänkertainen aihe. Itsetunto.

Musiikki on vahvasti yhteydessä itsetuntooni, se heijastuu sekä kuuntelemaani että laulamaani tai soittamaani musiikkiin. Pitkään en suostunut laulamaan ollenkaan jos joku kuuli... ja nyt olen lipsumassa siihen takaisin. En halunnut laulaa kotona karaokea koska "muut kuulevat". Huokailin koulussa muiden laulaessa että "kunpa minäkin voisin laulaa tässä mukana".

Häpeän. Häpeän sitä että kolmen vuoden jälkeen eivät laulutunnit ole kehittäneet minua yhtään. Häpeän sitä että kävin musiikkiluokalla yläasteen ja nyt olen taidelinjalla ja silti laahaan muista jäljessä. Häpeän omia haaveitani, joita en koskaan pysty kuolettamaan. Häpeän sitä että häpeän.

Tahtoisin palata entiseen. En liian kauaksi, kun en suostunut laulamaan missään, vaan siihen, kun en välittänyt, mitä muut ajattelivat. Kun osasin ajatella että musiikki on minua itseäni ja omaa viihtymistäni varten.

Nyt hävettää myöntää että tulen pahalle tuulelle jos joku osaa hyvin. Tulen kateelliseksi ja katkeraksi, enkä osaa iloita entisen lailla siitä että toiset osaavat... kun ei se ole minulta pois! Kyllä minä sen tiedän! En vain voi sille mitään että tuntuu kuin minulta olisi viety jotain. Pieneltä merenneidolta vietiin ääni ja tämän takia hän ei saanut prinssiä... minä olen itse kadottanut ääneni ja nyt syytän siitä prinssiä (älkää tulkitko vertausta väärin... olen edelleen ikisinkku).

Pohdin että onko muiden itsetunto sidoksissa johonkin? Ulkonäköön? Osaamiseen, suosioon, terveyteen, materiaan? Tavallaan tuntuu siltä että on, mutta itse elän ihmisten keskellä joista ei ainakaan tällainen näy. Siksi tunnen itseni jotenkin... rikkinäiseksi? Pahaksi? En löydä oikeaa ilmaisua. Kaikissa tarinoissakin pahis on juuri se, joka on katkeran kateellinen eikä hyväksy toisen onnea.

Yritän kouluttaa itsestäni ei-pahista. Yritän todella. Ja kunnes onnistun, pyydän anteeksi jos olen syyttä katkera. Se ei johdu teistä, ainoastaan itsestäni ja itsetunnon puutteestani.

Ainakin myönnän asian itselleni.


4 kommenttia:

  1. Mukavaa että kävit vinkkaamassa blogistasi blogissani :-)

    Itsetunto on jokaisella meistä ihmisistä tulilinjalla siihen päivään asti, jona lakkaamme rakentamasta omanarvontuntoamme sen varaan, miten hyvin menestymme suhteessa muihin. Ja toisaalta jos meillä ei ole mitään selvää ihannetta, jota seurata, idolia, josta ottaa käytännön oppia, omanarvontunnon pohja on liian hutera ja sortumisvaarassa.

    Eräs aikamme ongelma on, että vaikka arvoneutraali ja erilaisuuden ihanasti salliva yhteiskuntamme onkin vapauttava paikka elää, siellä on kuitenkin liikaa, mistä tarttua kiinni. Ihmiset menevät aivan sekaisin loputtomasta valinnanvapaudesta eivätkä uskalla ottaa tukevasti kiinni mistään, tai pitää mitään vaihtoehtoa muita parempana. Siinä sitä ollaan tuuliajolla eikä voida muuta kuin vertailla itseä muiden tuulen mukana kulkevien poloisten kanssa.

    Minä olin joskus kovin heikkoitsetuntoinen nynny, joka antoi kaikkien jyrätä ylitseen, mutta löysin omanarvontuntoni huomatessani että voisinkin koettaa seurata niitä, jotka ovat selviytyneet pois tuuliajotilanteesta. Guruja ja pyhimyksiä. Verrata edistystäni heidän opettamaansa ylevämpään ihmiskuvaan, eikä siihen, miten hyvin pärjään harrastuksissani, töissäni / opinnoissani. Kun kompassi osoittaa vakaasti johonkin suuntaan, on aikaa ja rauhaa hoitaa itsestään häpeät sun muut turhat tunteet pois.

    Toivottavasti tämä filosofiapläjäys ei pitkästyttänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenhan ennenkin sinulle kommentoinut. ;) Ja sinä tänne.

      Ja kyllähän minä ns. järjellä tiedän tämän. Ettei arvoni riipu taidoistani ja niinedelleen. Mutta tunteet laahaavat perässä, ne penteleet ovat jääneet jonnekin kauas taakse. Vielä kun oppisi käsittelemään tätä kunnolla eikä vain tällä tavalla murehtien.

      Enkä minä oikeastaan pysty kokonaan syyttämään tätä aikakautta ja yhteiskuntaa... kun en ole muuna aikana elänyt, en osaa vertailla. Enkä siis syytäkään muuta kuin itseäni. Mitäs uskon kaikki mollaukset ja haukkumiset.

      Ja ei pitkästyttänyt filosofiapläjäys! Minusta on ihanaa että ihmiset jaksavat lukea ja vielä kommentoidakin kunnolla. :) Siksi sinunkin blogiasi seuraan, sieltä löytyy aina ajateltavaa.

      Poista
    2. On tosi vaikea muuttua vaikka kuinka järjen tasolla ymmärtäisi millainen muutos tarvittaisiin, ellei ymmärrystä saa uppoamaan syvälle sisälleen. Meditaatio on tässä tosi loistava työkalu. Kun meditoimme jotain ylevää tekstiä joka huokuu ihailemaamme ihmiskuvaa, jollaiseksi haluaisimme itsekin kasvaa, sanat menevät todella syvälle ja alkavat muuttaa meitä alitajunnasta käsin.

      Minun täytyy häpeäkseni tunnustaa että unohdan välillä seurata jotakin blogia jota olen aiemmin seurannut, en välttämättä unohda niinkään sisältöä vaan blogin nimen, ja uusi vinkkaus tarvitaan että löydän sen uudestaan! Hajamielisen ongelma kun seuraa monia monituisia blogeja. Pitänisi alkaa käyttää täysipainoisesti Blogilista-palvelua. Onneksi olen ottanut tavakseni ennen pitkää yrittää tutustua livenä kivojen blogien kirjoittajiin ja sen jälkeen en ainakaan enää hukkaa blogilinkkejä :-D Tämän tavan ansiosta ystäväpiirikin on laajentunut käsittämään kaikenikäisiä ihmisiä. Tervetuloa maitoteelle!

      Poista
    3. Ja minä myönnän olevani surkea meditoija...

      Kai se on vähän kuin nukahtaminen. Ei onnistu jos yrittää liikaa. Onneksi musiikki auttaa tässä paljon. Pitää jatkossa enemmän rauhoittua ja harrastaa itsetutkiskelua.

      Itse käytän Bloglovin-sivustoa. Mielettömän helppokäyttöinen ja kätevä, jopa minä opin sen käytön surkeana netinkäyttäjänä. :'D

      Poista