perjantai 6. joulukuuta 2013

Joulukalenterin luukku 6: Omaa runouttani

Ajattelin laittaa tähän hämmästeltäväksi joitakin omia tuotoksiani. :) Mikä on suosikkisi?

Uutisista kuultua

Tule katsomaan!
Meistä puhutaan uutisisa!

Meistä puhutaan kuin eläimistä
mutta sinähän oletkin minun puluni?

Meitä syytetään säädyttömyydestä,
totta kai olemme sitä makuuhuoneen suojissa.

Meidät halutaan parantaa.
Ovat oikeassa, olen pitkään tahtonut flunssasta eroon.

Kuuluisimme kuulemma telkien taa.
Rakas, mihin pistitkään ne käsiraudat?

Sanovat meidän olevan huonoja vanhempia,
kuinkas muutenkaan kun ei lapsia ole.

Kuulin että olemme epänormaaleja,
olen samaa mieltä; kauneutesi on ylimaallista.

Kyllä mekin vielä jonain päivänä
saamme kulkea alttarille

kumpikin valkeaan pukeutuneena.


Erilainen

Ajoin hiukseni kaljuksi.
En enää jaksanut olla nukke,
jota kammataan ja silitetään.
Haluan olla ruma.

Riisuin valkean häämekon
koska se oli veren tahrima.
En aio mennä naimisiin
jos se pitää tehdä haavoittuneena.

En viittaa tunnilla,
heiluttelen keskisormea.
Miksi pitäisi olla hyvin koulutettu?
Tahtoisin olla taiteilija enkä lääkäri.

Maalaan pilvet mustiksi.

Pidän sateesta.


Isä Meidän

Isä meidän, joka saatat olla taivaassa.
Mikä on Sinun nimesi?
Missä viipyy valtakuntasi?
Tapahtuuko tahtosi
maan päällä, tai edes taivaassa?
Annoitko meille tänäänkään
meidän jokapäiväistä leipäämme?
Tai annoitko meille anteeksi syntimme,
vaikka emme edes itse antaneet toisillemme?
Saatoitko minut kiusaukseen
ja annoit pahan vallata?
Vaikka Sinulla tulisi olla valtakunta,
voima
ja kunnia
iankaikkisesti?
Amen


Hyvä näin

Se on pitkä
komea
ja lihaksikas.

Pelaa lätkää
puhuu nättejä
ja omistaa kiltit silmät.

Sitä hehkutetaan
ihaillaan
ja kadehditaan.

Se on kaverin poikaystävä.

Hyvä niin

Sillä en pidä lätkäpelaajista.


Salakieli

Salakieltä
olen käyttänyt niin kauan kuin muistan.

Toivon että joku osaisi joskus lukea sitä,
tulkita tunteitani.

Piirrän pitkiä, selkeitä viivoja
pitkin rannettani, veitsellä.

Ne tarkoittavat

Auta minua.


Me, myself and I

En jaksa enää.

En jaksa enää istua enkelinmuotoisessa piparkakkumuotissa.
En halua enää maistua makealta ja mansikkaiselta.

Pitäkää muottinne.

Istun isoimpaan ja rumimpaan kakkuvuokaan
ja kaadan päälleni pippuria.

Tarvitseeko aina olla hyvä ja kaunis?
Pehmeä ja täyteläinen?
Kaikkien silmiin sopiva?
Täysin muiden muovattavissa?

Ja paskat.


Kasvu

Olet ainoa, kenet tunnen
olet ainoa, kehen luotan.
Olet maailmani
ja suojani.

Kuihduin pois
ennen kuin opin sanomaan

-rakastan sinua


Leikit

Heitän barbiet seinään.
En halua leikkiä, jos
Barbie ei saa mennä naimisiin Teresan kanssa.

Vaaleanpunaiselta autolta
revin renkaat irti.
Batman-mobiili olisi sopivampi.

En ymmärrä,
miksen saa leikata irokeesia.
Se sopisi nukelle.

Ja miksi ihmeessä
Barbiella on aina päällään vaaleanpunaista?
Tahtoisin sille kerrankin oman niittivyön.

Mikseivät ne saa mennä samaan sänkyyn,
jos kerran minä haluan?
Ei Kenkään ole maailman sivein ihminen.


En halua enää leikkiä teidän leikkejänne.
Tahdon leikkiä omalla tavallani
ja järjestää nämä kuten itse haluan.


Kehtolaulu

Nuku, sa elämäni ainokainen,
nuku, niin saat rauhan ylles.
Ole hiljaa, älä pelkää,
en anna pahan sua viedä.

Nuku, sa lapseni maailman kallein,
nuku, niin saat levon hartaan.
Ole hiljaa, älä pelkää,
en anna pahan satuttaa.

Nuku, sa lintunen laulumetsien,
nuku, niin saat unta nähdä.
Ole hiljaa, älä pelkää,
en anna sua milloinkaan pois.

Nuku, ma tuun sun vierees valvomaan,
nuku, niin ma saavun luokses.
Ole hiljaa, älä pelkää,
lupaan olla tässä aina.

Nuku, sa elämäni ainokainen,
nuku, niin saat rauhan ylles.
Ole hiljaa, älä pelkää,
en anna pahan sua viedä.


Ällällällällää!

Lasi tyhjä
vaikka olen alaikäinen.

Äiti huutaa
vaikka olen aikuinen.

Lääkäri jaksaa selittää
vaikka en ymmärrä mitään.

Opettaja jaksaa selittää
vaikka tiedän kaiken.

En huomioi naapurin jätkää
vaikka se on niin kuuma.

Isken kaverin poikaystävän
vaikka se on helvetin ruma.


Mitä väliä?
Olen nuori, enkö?

Ääni käheä huutamisesta.

Hitto, kurkkupastillit on loppu!


Nukke

Hiukseni kammataan kauniisti,
kiharretaan oikein
jotta kaikki voisivat ihailla.

Suuni punataan,
poskipäitäni korostetaan,
silmäni tuodaan esille.

Olen kaunis nukke.
Kaikki voivat ihailla
mutta koskea ei saa.

Sillä posliinia ovat kasvoni,
käteni
ja varsinkin vartaloni.

Joskus käy niin
että joku ottaa liian kovakouraisesti kiinni
ja rikkoo vartaloni.

Kauniin, hauraan vartaloni
joku tuhoaa
sääliä tuntematta.

Se liimataan kasaan,
koristellaan uusin vaattein,
hiukset kammataan uudestaan.

Kauneudella peitän sen
minkä joku on hajottanut
eikä kukaan huomaa

että olen täysin palasina.


Naisuus

Olin ennen pikkutyttö,
joka nosti hameesi helmaa.
Olin ennen koululainen,
joka tahtoi luoksesi yökylään.
Olin ennen varhaisteini,
joka halusi viereesi nukkumaan.
Olen minä,
joka en ymmärrä naiseuttani.
Ymmärrän vain sen,
että sinä olet nainen.

Ja se kiinnostaa minua.


Huutokauppa

Sielu myynnissä
Ensimmäisen
Toisen
Ja kolmannen kerran myyty!

Parhaaseen hintaan, tietty.

Hinnaksi pyydettiin hyvät vatsalihakset
joita naapuritkin kadehtii.
Syvänvärisen silmät
joihin voi upota pitkäksi aikaa.
Hyvä vaatemaku
että kehtaa kulkea kaupungilla.
Vino hymy
jotakin erikoista.
Hyvä pussaamaan
mutta minä saan valita makuuhuoneen seinien värit.

Tästä hinnasta sieluni on myyty.

Ei tarvitse olla lojaali.
Saa lotota vaikka joka päivä.
Ei tarvitse olla selvin päin
edes yhtä päivää putkeen.
Kotiintuloaika voi olla yhdeksältä
taikka sitten aamukolmelta.
Kokata ei tarvitse
tai siivota
tai edes vetää vessaa.

Ensimmäisen
Toisen
Ja kolmannen kerran
Sieluni on myyty.


Kynttilä

Sytytän kynttilän muistollesi
Katselen liekkiä
ja annan sen valaista sydäntäni.

Miksi oikein sytytämme kynttilöitä?
Miksemme tekisi jotain, mikä oikeasti kuvastaisi
mennyttä henkilöä.

Miksemme maalaa muotokuvaa?
Kirjoita runoa?
Tarinaa?
Pakinaa?

Koska se olisi liian vaikeaa.

On helpompi katsoa liekkiin
Se valaisee sydäntämme
Ja lämmittää.

Kynttilässä näemme tunteittemme kirjon
Surun
Hämmennyksen
Turvattomuuden
Epävarmuuden
Mitä muuten olisi vaikea ymmärtää ja hahmottaa.

Se tuo turvaa ja lohtua sydämeen
Sinne, missä oli menneen paikka
Missä tuntuu nyt tyhjältä.

”Joskus puuttuu vain yksi henkilö
ja koko maailma tuntuu tyhjältä”
Sanoi joskus joku viisas.

Nyt tiedän, mitä hän tarkoitti.

~Isälle~


Hieno mies

Jo kohteliaasta koputuksesta tiesin,
kuka ovella oli.

Se astui sisään,
pyyhki kenkänsä eteismattoon,
laittoi takkinsa naulaan
ja muisti jopa ottaa lakin pois päästä.

Asteli olohuoneeseen,
kehui sisustusta,
istahti nojatuoliin
oikein tyytyväisen näköisenä.

Kun se piipun sytytti,
sanoin ettei täällä polteta.
Tuli sammui heti
ja se pyyteli vuolaasti anteeksi;

Hän on hieno mies,
tottahan hän neitiä tottelee.

Kyselee tyytyväisenä isoäidin kissojen nimiä.
Kisu, Misu, Kissi ja Missi...
Tiikerikin
pieni ja heikko, ei nimensä veroinen.

Naurahtelee siivosti,
ei hörötä tai pärski,
vaan niin hienosti ja elegantisti
kuin kunnon herrasmies ainakin.

Kehuu kampaustani.
Kampaajallakos kävit?
Juu, kallista oli.
Mutta näytät hyvältä.

Vilkaisee kelloaan; aika rientää.
Sovitaanko aika ensi tapaamiselle vai tulenko taas näin yllättäen?
Ainahan hän on tervetullut.
Mikä tahansa aika käy.

Ottaa takkinsa,
lakkinsa,
antaa suudelman kämmenselälle
ja lausuu näkemiin ainakin seitsemällä eri kielellä.

Hieno mies tuo Kuolema.
Niin kohtelias ja sivistynyt.
Jokin päivä vielä lähden hänen mukaansa.

Hieno mies.


Vähänkäytetty sydän

Saako olla vähänkäytetty sydän?

On se joskus jättänyt lyöntejä välistä,
hyppinyt kurkussa ja muualla, missä sen ei pitäisi olla.
Mutta kyllä se silti on melko luotettava.

Pari kertaa se on särkynyt pieniksi palasiksi
sirpaleet kadonneet.
Mutta aina se on saatu teipattua kasaan.

Joskus se on eksynyt,
harhaillut ja kadonnut.
Mutta aina se on takaisin tullut.

On se vertakin itkenyt,
pitkään ja vuolaasti.
Mutta aina olen kyyneleet kuivannut.

Arvet näkyvissä,
tikkien jäljet.
Kyllä sitä silti sietää katsoa.

Se on minun sydämeni.
Otatko sen?

2 kommenttia:

  1. Voi, suorastaan rakastan tuota "Hieno mies" -runoa! Ja toinen suosikeistani on "Uutisista kuultua". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten tuo Hieno mies tuntuu olevan lähes jokaisen suosikeissa? :'D Mutta kiitos paljon. <3

      Poista