Uskontoni; mihin uskon/ en usko

Uskonto. Voiko olla vaikeampaa aihetta kirjoittaa? Ei löydy sanoja eikä "todisteita" ja koko ajan pelkää että joku suuttuu. Siksi painotankin nyt heti alkuun:

Pyrkimys EI ole käännyttää ketään tai tuputtaa omia mielipiteitäni! Saa olla eri mieltä, saa keskustella, mutta kuten en itse halua tuputtaa omia uskomuksiani, en halua että minulle tuputetaan muiden uskomuksia. Jos ei aihe kiinnosta, eipä tarvitse lukeakaan.

No niin. Alkuragetukset on hoidettu alta pois ja voin aloittaa. :D Ajattelin jaotella tekstin eri "osioihin", joista voi selata sen, mikä kiinnostaa.

1. Jumala
Ajattelen että maailman on luonut ja maailmaa ylläpitää persoonan ja viisauden omaava voima, jota voi Jumalaksi kutsua. Samalla ajattelen että jumalakuva on yhtenevä eri uskonnoissa, kutsui sitä sitten Allahiksi, Jumalaksi, Jahveksi, Krishnaksi, Jehovaksi... nimityksiä on monia. Jokainen eroaa vähän toisistaan, mutta uskon sen johtuvan siitä yksinkertaisesta seikasta, että aihe on liian iso vangittavaksi yhden näkemyksen sisään. Näemme vain murto-osan, eikä ihmisen kapasiteetti riitä enempään. Vaikka "yhdistelisikin" näkemyksiä, monia osia tippuu ulos. Siksi näen että paras on siis "keskittyä" siihen, minkä kokee itse oikeaksi, vaikka onkin mitä parhainta tutustua muidenkin näkökulmiin.

2. Raamattu
Täällä on varmasti käynyt selväksi että kristillisessä seurakunnassahan minä heilun. Ja kristittyjen pyhä kirja on Raamattu, mihin aika lailla kaikki pohjaa. Itselleni oma rippiraamattuni on todella arvokas; se on täynnä merkintöjä, muistiinpanoja, terveisiä ja kirjanmerkkeinä toimivia läpysköitä.
Uskon että kirjaa on tulkittava laajemmalti kuin pelkästään yksityiskohtia lukemalla. Jos poimii vain yksittäisiä jakeita, kirjalla pystyy vastustamaan melkein ketä ja mitä vain. Mutta jos ottaa asiaksi lukea kokonaisuutena, se julistaa rakkautta ja hyväksymistä.
Monia kauhistuttaa vanhan testamentin kohdat, joissa esim. naista kohdellaan nykypäivän valossa kaltoin. Muunmuassa naisella on hinta ja jos mies raiskaa neitsyen, miehen on kihlattava tämä. Mutta kirjan konteksti on huomioitava! Tuohon aikaan naisella EI OLLUT monessakaan yhteisössä arvoa ollenkaan. Eli oli käänteentekevää antaa naiselle edes jonkinlainen arvo. Uskon että jos oltaisiin tuolloin julistettu että nainen on yhtä arvokas kuin mies, koko juttu olisi unohdettu. Siksi tuolloin vähän "lievempi" lähestyminen ja tänä päivänä kun aika on otollisempi, voimme kehittää sitä. Ja jos nainen raiskattiin, hän menetti koko elämänsä ja tulevaisuutensa. Siksi oli siis naiselle hyvä että hän sai miehen... vaikka huonon.

3. Rukoilu
Uskon ajatuksen voimaan. Uskon että jos ajattelee tarpeeksi hyvää, sillä on vaikutuksensa. Olkoonkin rukoilua tai ei. Itselleni tämä kristillinen rukoilu kädet ristissä isämeitää on jotenkin... vieras ja outo. En osaa sitä, mutta hoidankin sitten sen omalla tavallani. Turvaan musiikkiin ja sen viesteihin. Monista lauluista löytyy pyyntöjä, anteeksipyytämistä, iloitsemista, kiitosta... pitää vain löytää tilanteeseen sopiva biisi ja uppoutua siihen sydämellään. Ei tarvitse edes sanoja, mm. Walking with happiness ja If only you knew the rain ovat aivan täydellisiä eri tilanteisiin.

4. Luonto ja eläimet
Minusta luonto sisältää valtavan paljon viisautta. Vasta tänä päivänä erilaisiin tieteellisiin keksintöihin on alettu ottaa mallia luonnon mekanismeista, jotka ovat toimineet moitteettomasti miljoonia vuosia. Eli vaikka näkökantani ihmisyyteen onkin aika kristillinen siinä suhteessa että näen ihmisen jotenkin... omana asianaan. Että ihminen on jotenkin erityisessä asemassa, en väitä että luonto ja eläinkunta olisivat jotenkin vähä-arvoisempia. Ihmisellä on vastuu ympäristöstään, mutta samalla voi oppia siltä todella paljon. Luonto on vain osa sitä Jumalan viisautta, joka meitä ympäröi.

5. Enkelit
Vaikka uskoni kaikkeen muuhun on heittelehtinyt laidasta laitaan, enkeleihin olen aina uskonut. Ne ovat sulassa sovussa kaiken muun katsantoni kanssa.
Ihmisellä on yhden päivän aikana ainakin miljoona tilasuutta kuolla tai satuttaa itsensä vakavasti. Voimme kompastua ja lyödä päämme, joutua auto-onnettomuuteen, tukehtua, tippua, jokin laite voi olla epäkunnossa... Ihan oikeasti, joka sekunti voisit olla kuoleman oma. Silti selviämme päivistämme, enkä kykene uskomaan että se olisi mahdollista ilman suojelua ja avustusta enkeleiltä.

6. Sielu
Samalla tavalla kuin enkelit, sielutkin ovat melko erottamaton osa ajatusmaailmaani. Jotenkin... totta KAI meillä on kaikilla sielu? Jos olisimme vain biologinen kasa alkuaineita ja soluja, en usko että meillä olisi tämänkaltaista tietoisuutta, kykyjä... kaikkea. Itse en vain kykene uskomaan näin.

7. Haamut, henget, keijut...
Uskon. Ja kaikkiin noihin kolmeen. Syitä en oikein osaa selittää... en vain osaa, olen pahoillani. Keskusteleminen aiheesta on niin paljon helpompaa, nyt vain ilmoitan että kyllä.



En nyt keksi enempää tähän hätään. :) Jos keksitte jotain muuta, uuden alaotsikon tai jotain selvennettävää, lisään tekstiä mielelläni. Ilmoitatte vain kommentteihin että mitä haluatte tietää lisää.

Näkymätön Ninni

Kuka teki aina niin kuin tahdoit?

Kuka näki aina sinussa vain hyvää?

Kuka jaksoi kuunnella?

Olin olematon niin kuin tahdoit

Olin takanasi pienenä

surkeana

näkymättömänä

jotta sinä näkyisit paremmin

Kuka kantoi tiukuaan, jotta tiesit aina, missä kulkee?

Kuka ei valittanut sinulle?

Kuka ei koskaan suuttunut?

Näkymättömissä kasvoin ihmiseksi

Kokonaiseksi

eheäksi

tuntevaksi

jolla on oma tahto ja oma elämä

Kuka suuttui minulle siitä?

Kuka minut siitä hyvästä hylkäsi?

Kuka työnsi minut hyiseen mereen?

En enää osannut olla näkymätön

Vaikka edelleen rakastin sinua

kunnioitin

pidin täydellisenä

kohotin käteni sinua kohti

Nyt sinä olet ainoa, joka ei minua näe

Tähkäpää, Tähkäpää, laske hiuksesi

Nyt on taas jokin lyhyeksileikkaamisen aikakausi. Vähän aikaa sitten oli muotia värjätä hiukset punaiseksi, nyt vedetään siili. Ja yllättävän moni tuskailee sen kanssa että uskaltaako leikata.

Itse olen kokeillut yhtä sun toista hiuskuontaloa ja olen tästä ehkä jopa ylpeä! Väriä on ollut punaista, pinkkiä, vihreää, mustaa, kultaista, brunettea... Ja pituus on vaihdellut laidasta laitaan. Koen että hiukset ovat uusiutuva luonnonvara, niillä saa leikkiä! Jos ei miellytä, yllättävän nopeasti ne kasvavat takaisin entiseen mittaansa. :) Minulla rajoite on tosin ollut kihara hiuslaatu; kaikki haluamani suorat leikkaukset ja piikikkäät kampaukset eivät vain toimi.

Muistan kun leikkasin hiukset lyhyiksi. Tai siis leikkautin. Kampaaja leikkasi sen hetken muodin mukaisesti "kattilamallin" eli nätimpi nimitys potalle. Vihasin suoraa linjaa, mutta muuten olin tyytyväinen. Pukeuduin tuolloin jo mustaan, mutta tuossa kuvassa poseerasin kampaajan mainosta varten ja minut oli puettu retrovaatteisiin. :'D

 Ah, muistoja! Kuva on siis omalta rippileiriltäni. Kun tuo lyhyt tukka kasvoi muodostaan ulos, lopputulos muistutti aina vain enemmän pottaa. Olin tehnyt sopimuksen pukeutua koko kesän muuhun kuin mustaan ja melkein heti riparin jälkeen lensivät vaaleat vaatteet pois kaapista, tunsin oloni niin epämukavaksi. Moni ei meinaa tunnistaa minua kuvasta, olen nykyään niin erinäköinen... :D

 Sitten annoinkin hiusten kasvaa ja värjäsin mustaksi. Tai sitä ennen oli oikeastaan mustat hiukset pinkillä raidalla, mutta siitä en löytänyt yhtäkään kuvaa. :( Pisimmillään hiukset kasvoivat 20cm alle olkapäitten, ne tosin näyttivät lyhyemmiltä kiharuuden takia.

 Sitten tapahtuikin jotain hyvin mystistä! :D Halusin rastoja kovasti, mutta kun en niitä saanut, leikkasin kapinapäissäni hiukset kokonaan veks! En tajunnut että meillä olisi ollut ihan trimmeri, joten vedin keittiösaksilla ja säärihöylällä. Pää oli vähän naarmuilla sen jälkeen...

Tuo oli vielä sitä aikaa kun nypin kulmat tuollaisiksi viiruiksi. Nykyään hämmästelen tuota... Näytti ihan kamalalta. :'D Varsinkin hiuksettomuuteen yhdistettynä näyttää ihan syöpäpotilaalta.

 Eipä tästä muuta kommentoitavaa kuin että hiukset alkoivat kasvaa siiliksi. Ja moni hämmentyi saadessaan tietää, etten ole oikeasti blondi. Miksi kaikki aina luulevat minua blondiksi...?

 Wanhat tanssit! Hiukset kasvoivat hiukan ja ne värjättiin vaaleiksi. Kampaaja sekoitti kultaista ja hopeista hiusväriä, saaden aikaan ihanan sävyn.~ En vain osaa itse olla kovin lämpimän hiusvärin kanssa, siksi en siinä pysynyt. Mutta värinä oli hyvin kaunis. :) (Parini henkilöllisyys salattu) (Ihanaa oli kun wanhoissa sain kommentin: "Sä näytät ihan Marilyn Mansonilta...! Eiku Monroelta!!")

 Värsjäsin Tulisielun avustuksella hiukset pinkki-liilaksi. 2/3 liilaa, 1/3 pinkkiä. Väsyin jo viikon jälkeen siihen että väriä piti lisätä parin päivän välein kun se ei pysynyt. Mutta oli ihan hauska kokeilu tämä. :) (Tällä kertaa minulle sanottiin että näytin ihan Bon Jovilta...)

 Sitten käskin äitiä ajamaan keesin. :D Väriksi valiutui tuttu ja turvallinen musta ja pidin irokeesiä yleensä tuollaisella heiton tapaisella. En jaksanut nostaa sitä ihan ylös asti (you know...?). Jotenkin hämmentävää että yksi parhaista minusta otetuista kuvista on otettu kaupassa. :'D

 Keesiin kiinnitin ne kauan kaipaamani rastat! Ja ai että olin onnellinen, pitäähän jokaisella wannabe-kuutilla olla ainakin kerran elämässään kunnon kuiturastat. :'D Pidin niitä yleensä tuollaisella korkealla ponnarilla.

Rastat lähtivät, hiukset kasvoivat ja eräänä päivänä pistin äidin ja Sisar vaalean kiinnittämään uudet kuidut hiuksiini, tällä kertaa musta-vihreänä versiona ja pikkuletteinä. Siinä meni vaikka kuinka monta tuntia, mutta hyvältä näytti. Moni kysyi, olivatko ne oikeat hiukseni. :D

Nyt on taas tavallinen tukka. Musta ja vähän olkapäiden yli ulottuva kuontaloni melkein huutaa jotain uutta, mutta ajattelin jättää sen rauhaan edes päättäreihin asti. Saas nähdä, mitä sitten keksin. :)

Let it go, let it go...

Näin todella outoa unta ja jäin pohtimaan, olenko lukenut liikaa satuja...?

Unessa elin elämää pienenä eläimenä, olin välillä rotta ja välillä sammakko, se vähän vaihteli. Minun piti äkkiä saada muutettua itseni ihmiseksi, jotta pääsisin naimisiin (mitä...???). Talvi saapui ja tarvoin hirveissä nietoksissa, seuraten outoa pororyhmää. Ei mitään hajua, miksi seurasin poroja. Siinä oli jokin hieno pointti, jota en nyt vain muista. :'D

Jossain vaiheessa saavuin johonkin mökkiin ja olinkin ihminen, mutta uni oli vähän vaihtunut. Ongelma ei ollutkaan ihmiseksi muuttuminen vaan se, että en HALUNNUT naimisiin. Pakenin, että en joutuisi omiin hääjuhliini. Istuin mökissä, mihin yhtäkkiä hyökkäsi joku outo poliisiarmeija ja piilouduin takkaan, jossa oli tuli. Istuin liekkien takana, eikä minua nähty.

Kun joukot olivat lähteneet (kuka oikeasti haluaisi noin kiihkeasti kanssani naimisiin??), jatkoin pakenemista lumihangessa. Jostakin syystä kannoin sellaista tuulikelloa, tiedätte...? Sellainen, mistä roikkuu niitä putkia. Se hohti vienosti haaleansinisenä ja siinä oli hiutaleitten kuvia. Jokin siinä oli että kun se soittaisi juuri tietyn sävelen, olisin turvassa ja jos se soittaisi jonkin toisen sävelen, olisin vaarassa. Hukutin sen kuitenkin ja menin etsimään sitä järvestä.

Lähdin sukeltamaan järveen etsimään sitä tuulikelloa. Mutta kun rupesi pimenemään, tiesin että etsinnät piti lopettaa. Juttu oli että järvessä ei pimeän tultua näe mitään. Mutta kun nousin pintaan, se olikin jäässä! En päässyt pois ja olin ihan paniikissa...

Kunnes heräsin.

Haluaako joku unitulkitsija ryhtyä toimeen? :'D

"The true sign of intelligence is not knowledge but imagination" -Albert Einstein

Huh!

Tähän mennessä on ollut äidinkielen molemmat yo-kokeet, englannin kuuntelu ja uskonnon koe. Ja olen jo täysin puhki.

Ei siinä, aiheet ovat olleet yllättävänkin mielenkiintoisia. Etenkin äidinkielen esseekokeessa oli Kjell Westön teksti nimeltään Mitä meistä jää jäljelle?, joka käsitteli modernin ajan tietopankkeja ja niiden katoavaisuutta. Tänään uskonnossa oli paljon vertailua eri uskontojen välillä, esim. kysymys Buddhan ja Jeesuksen oppien eroista ja yhtäläisyyksistä.

Vielä on siis jäljellä englannin kirjallinen osuus ja psykologian uusinta (jos joku ei muista, onnistuin pyörtymään syksyn kokeessa ja tästä syystä reputin). Nytkin meinaan nukahtaa pystyyn, mutta tässä sitä pönötetään koneen ääressä. Kun kerran olen hereillä, voisin opiskellakin! No ei sitten.

Uskonnon kokeesta tuli mieleen että pitäisi niitä pääsykokeitakin vähitellen tutkia. Mm. teologiseen pitäisi kokonainen kirja lukea. Juttelin myös parin kaverin kanssa, josko käytäisiin vierailulla parissa uskonnollisessa yhteisössä. Voitaisiin etukäteen ottaa yhteyttä esim. synagogaan kun en sinne kouluryhmän kanssa päässyt. Pitäisi varmaan myös opettajan kanssa jutella, olisiko tällä ehdotuksia. Saa täälläkin ehdotella paikkoja ja tulla matkaseuraksi, miksei oppaaksikin! Täytyy vain aikataulut suunnitella erityisen tarkasti. Lahjoitin äidille naistenpäivälahjaksi stand up -keikkaliput kun sattui kaverin synttärijuhlat päälle. Mutta eipä hätiä, pääsen itse toiseen esitykseen. :)

Satakieli kiittää, kumartaa ja käy nukkumaan. Sammun ihan kohta pää tähän näppäimistön päälle.

Tämän hetken fiiliksiä ja kutsu taiteeseen

Vuodatin viime viestiin huolia jatko-opinnoista ja sain todella paljon kannustusta, sekä kommenteissa että muuta reittiä ja kiitän siitä. <3 Seuraan omaa motivaatiotani ja omia haaveitani, mutten halua repäistä liikaa. Ihan ettei jo nyt hauras itsetuntoni murene ihan tomuksi.

Hain siis teologiseen papin uraa varten ja kolmeen työväenopistoon näyttelijäntyön opintoihin. Tuntuu siltä että jos saisinkin hyväksynnän sekä teologiseen että johonkin noista työväenopistosta, päätöksestä tulisi vaikea. Oikeasti vaikea. Vaikka tuntuukin siltä, ettei yksikään valinta olisi väärä tai huonompi kuin muut... Mutta voihan yliopistoissa aloitusta lykätä vuodella, jos on siihen hyvä syy?

Vaikka turha sitä on kai kiirehtiä hyväksyntöihin asti, vielä on yo-kirjoituksetkin edessä. :) Selviän ensin niistä.

Mutta oli tässä muutakin. Kesällä olisi tarkoitus aloittaa erikoinen taideprojekti suurella porukalla. Ideana on monille tuttujen tarot-korttien kuvitus valokuvataiteella.

Idea lähti parin kaverin kanssa siitä että omat kuvat olisivat loistavia kyseisiin kortteihin. Viestisivät todella paljon ja olisivat muistettavia. Tästä syystä keräämme innokkaita erilaisiin tehtäviin. Luvassa ei siis ole palkkaa tai mitään, ihan vain hauskanpitoa. :) Haluamme malleja, kuvaajia ja kuvankäsittelyohjelmien taitajia, sekä piirtäjiä minor-arcana -kortteja varten (sauvat, miekat...).

Ei tietoa, saammeko kuvia korteiksi asti, pääpainona on hauska askartelu. Projekti alkaisi kesän maissa ja saa jatkua vaikka pari vuotta (jos vaikka haluaa sekä kesä- että talvikuvia) ja mukaan saa tulla tutut ja tuntemattomat. Itse lupauduin toimimaan yhteyshenkilönä.

Levitä sanaa eri blogeihin ja sivustoille että saadaan innokkaita mukaan. :)

Vielä tiivistettynä.

Ei säännöllisiä kokoontumisia, jokainen toimii oman aikataulun mukaan.
Luovuus ja hauskanpito tärkeintä.
Ei tarvitse olla "magikkaan suuntautunut".
Tarvitaan osaajia eri osa-alueilta: malleja, kuvaajia, maskeeraajia, puvustajia, kuvanmuokkaajia, piirtäjiä...
EI tarvitse olla ammattilainen tai edes hyvä.
Ota yhteyttä minuun, jos kiinnostuit. Joko tämän blogin kautta tai sähköpostitse: a.nightingale@windowslive.com 

Jatko-opinnot

Pitäisi jo tietää, mitä haluaa. Mihin pyrkii ja mihin tähtää. Mitä osaa jo ja mitä pitää kehittää.
Nyt alkavat jatko-opintoihin haut ja olen jo hermoraunio. Meillä kotona on ainainen kiistakapula se, että mihin haen. Jo lukioon haettaessa minua painostettiin Sibeliukseen ja Kallioon, vaikka tiesin ettei minulla ollut tarvittavia taitoja. Koko juttu oli painajaismainen ja ahdistava, eikä kotona voinut puhua siitä. Jos puhui, vastaus oli että "Kyllä sä pääset". No en päässyt. Ja ahdistaa se että edes hain.

Olen täydellisen onnellinen nykyisestä lukiostani ja koen, etten parempaan olisi voinut päätyä. Eli olisin mielelläni laittanut sen hauissa ykkösvalinnaksi... mutta ei. Piti laittaa arvostetut lukiot erikoislinjoilla, koska "perhe uskoo minuun". Itsetuntoni ei kestänyt sitä että en päässyt kumpaankaan, vaikken oikeasti halunnutkaan. Alisuoritin osaksi tahallani, osaksi paineesta.

Nyt minut halutaan Teakkiin, Helsingin teatterikorkeaan. Päätin jo yli vuosi sitten että jos päädyn opiskelemaan näyttelijäksi, teen sen työväenopiston kautta. Kokemuspohjani teatterista on OLEMATON. Olen ollut ilmaisutaidon kursseilla ja siihen se jääkin. En osaa mitään muuta. Siksi suunnitelma on se, että vuodeksi Kauniaisten tai Kallion työväenakatemiaan ja siitä sitten vasta hakisin Teakkiin. Siis jos pääsisin edes noihin edellisiin. Mutta vuodessa saisi juurikin sitä kokemuspohjaa pelkän motivaation lisäksi.

Jos ei tie viekään Kauniaisiin tai Kallioon, teologiseen ainakin pyrin. Vasta viime vuoden aikana on muotoutunut täydellinen usko siitä että se olisi minulle sopiva paikka. Ajatus siitä on lujittunut ja motivaatio kasvanut... jopa luottamus omiin kykyihini. Olen monelle sanonutkin että yritän sinne tosissani.

Mutta ei. Eilen äiti tyrkkäsi käteeni Teatterikorkean tietopaperit tämän vuoden hauista ja tehtävistä. Tiedän, etten kykene niihin. Tiedän, että luotto omaan itseeni ei riitä niihin. En halua hakea sinne nyt, etten joudu pettymään omaan itseeni niin, etten seuraavana vuotenakaan uskalla yrittää. Itsetuntoni on nimittäin jo nyt niin alhaalla kuin vain voi olla.

Ja sitä paitsi tehtävien pitäisi olla jo nyt tehty, tai edes yli puolessa välissä. Hirveä määrä tekstiä pitäisi lähettää haun yhteydessä, alkaen elämäkerrasta ja päättyen teatterikäyntiin ja sen analysoimiseen. Minulla on nyt paljon muutakin tekemistä! Esimerkiksi kesätyöhaku, ylioppilaskirjoitukset ja kaikki tunnesotku, jonka keskellä yritän tällä hetkellä selvitä!

Ahdistaa, itkettää ja lannistaa. Jos jäisin vain lukioon vielä pariksi vuodeksi?