Ja sitten nämä säännöt! Voi helkkari, mikä niissä oikein on?? Ensimmäisten treffien jälkeen pitää odottaa kolme päivää ennen kuin tekstaa, muuten on epätoivoinen tai röyhkeä, eksistä ei saa puhua sanaakaan, kolmansilla treffeillä seksiä... mitä näitä nyt onkaan. Pitäisikö näitä tällaisia muka noudattaa? Kiitos mutta ei kiitos.
Voi olla että tämä asenteeni on syy siihen että ehdin täyttää 19, enkä ollut kertaakaan seurustellut. Saati sitten edes suudellut ketään. Mutta mitä sitten kun löytyykin joku?
Alkuun on deittailua, sitten vasta seurustelua, sitten vasta parisuhde. Missä menee raja? Milloin asiasta kuuluu puhua muille? Missä vaihdetaan profiili Facebookissa sinkusta varatuksi? Milloin saa myöntää toiselle ääneen pitävänsä tästä? Kuten sanottu, olen tässä idiootti. Ja kun noihin kuuluisiin "sääntöihin" kuuluu myös, ettei tästä keskustella! Jokaisesta tv-sarjasta on tuttua, miten toinen yrittää udella "missä kohtaa me mennään" ja toinen juoksee melkein kirkuen paikalta.
Tuossa tuo herra on roikkunut joulukuusta asti (miten se kestääkin minua...?) ja silti en monelle ystävälleni ole asiasta puhunut. Samaan aikaan pelottaa, nolottaa ja kuitenkin riemastuttaa. Odotin siihen asti että kutsui minua itse tyttöystäväkseen (eli jo vähän aikaa sitten) mutta silti...
Tyttöystävä? Jotenkin se on kamala sana! Tuntuu kuin minun pitäisi olla ihan toisenlainen istuakseni tuohon rooliin. Kikattaa ja piirrellä sydämiä vihkojen kulmiin. Suuttua joka kerta kun toinen mainitseekin jonkin naisennimen ("Ajatteleksä muita??"). Samaten sana "poikaystävä" kuulostaa leffojen kansikuvapojilta. Mutta jos en käytä noita sanoja, mitä sitten käytän? En tiedä. Nyt vähän apua?
Mutta kai tämän postauksen tarkoitus oli vain ilmoittaa asiasta. Ei ole salaisuus, en vain osaa puhua siitä. Ja tavallaan tuntuu siltä kuin pitäisi pyytää lupa tai jotain (vaikka kirjoitan täällä nimettömänä, enkä mainitse muidenkaan henkilöllisyyksiä).
Saako kertoa muille että pidän sinusta?
Mitä ihme sääntöjä, ei suhteella ole muita sääntöjä kuin ne, joita suhteen osapuolet sille itse määrittelevät. Tai ainakaan en koskaan ole näistä kuullut, muualla kuin elokuvissa. Suhde on kahden täysin ainutlaatuisen yksilön välinen asia, miten olisikaan mitään yleispäteviä sääntöjä, muita kuin kunnioittaa toista - joka nyt on perusta kaikille ihmissuhteille.
VastaaPoistaIhastumisen hienoja puolia on myös sen tunteen ainutlaatuisuus. Jokainen ihastus on erilainen, jokaiseen ihastukseen reagoi eri tavoin ja jokaiselta toivoo eri asioita. Ei ole kahta samanlaista ihmistä, tilannetta - eikä myöskään ihastusta. Joillekin se kikattelu ja sydänten raapustelu on luontaista, jotkut nauttivat hiljaisesti hymyillen, vaalien sitä tunnetta sisällään. Se on tavallaan osa ihmismielen kauneutta, miten erilaisia ja miten eri tavoin erilaisia me kaikki kuitenki ollaan. Ja silti samaa lajia.
Mielenkiintoista pohdintaa, as always. Ja kiva, ett oot aktivoitunut tännekin, aina lievä pettymys iskenyt toisinaan, kun mitään uutta ei ole näkynyt. Mutta mukavaa, että olet palannut. :)
Ja kai tästä voi onnitella? Yleensä onnittelen ainakin tällaisista uutisista, joten oletettavasti nytkin. Varmaan kuulostaa ja tuntuu hyvin hämärältä, jos toinen sanoo että "onnittelut", ainakin uskoisin. :D
Ja onnittelut myös lakin johdosta!
No enhän minäkään noihin sääntöihin usko. Mutta silti kun niistä aina kuulee, alkavat ne sekoittaa päätä ja joskus jopa ahdistaa. Ehkä ne kertovat siitä että muutkin ovat yhtä hukassa ja peloissaan kuin minä? Melkein pakolla etsivät ja keksivät "sääntöjä" ikään kuin turvaksi? En tiedä.
PoistaPitäisi nyt pysyäkin aktiivisena...
Ja jotenkin pelottavaa tuo onnittelu. :'D Ikään kuin olisin suorittanut jotain? En ole (hui olkoon!!!) naimisiin menossa tai mitään. Tuohon tuo vain tupsahti...
Mutta kiitos silti!
Voi kultaseni, kompaan Nairjea siinä, ettei ole kuin omat sääntönne. :) Ihanaa, että oli tullut uutta luettavaa! <3
VastaaPoista...kun ei ole ihan selvillä niistä omistakaan "säännöistä"? :'D Kai se on asia, mistä pitäisi vain oppia puhumaan että selkiytyy. En vain osaa. Vielä.
PoistaJa ollos hyvä! :)
Ah, mulla iskee tää paniikki sitte 50-vuotiaana, jos alan sillon jonku kans seurustella :'D bingossa sitten käydää treffeillä ja kikatellaan xD voi luoja, ehkä menen nukkumaan?
VastaaPoistaMulla oli joku ajatus, mikä mietitytti ja meinasin sen tähän jakaa, mutta koska aivot lyö tyhjää (mulla oli 10h työvuoro, klumps) en saa mitää kirjotettua joten kerron sen sitten jos se tulee takasin mieleeni xD
ja lisäys tähä välii, eli se ajatus:
Koska kehtaa tunnustaa jos on jonkun kans treffeillä (käydäänks nykyään enää ees treffeillä o.O) et ei oo koskaa ennen seurustellu? XD
ja jotenki musta tuntuu että tää oli nyt 100% turha kommentti... sorry xD
mutta onnea (onko niin oikein sanoa, en tiedä) :D
Ei millään pahalla mutta... vähän poukkoileva oli? :'D
PoistaMutta se on kai itsestäsi kiinni, missä vaiheessa ja mitä rupeat stressaamaan.
Ja nyt en oikein ymmärtänyt kysymystä...? Eli jos lähtisit nyt treffeille, kehtaisitko tunnustaa tälle toiselle, ettet ole koskaan seurustellut... vai...? Minusta vielä 100 -vuotiaanakin kehtaa tunnustaa. Ihan kuin se tekisi sinusta jotenkin huonomman tai jotain.
Mikään kommentti ei ole turha. <3
Ja apua... sanotaan nyt sitten kiitos. :'D
Jokanen parisuhde on yhtä erilainen ku jokanen ihminenkin. Ei kai sitä mitään "sääntöjä" ole välttämättä olemassakaan. Sitä aina mennään sen mukaan mikä on kellekin okei ja mikä kestäkin tuntuu hyvältä :D Jos sullakin on tuo suhde ollut yllä jo joulukuusta niin etteköhän ole omat sääntönne ja juttunne jo löytäneet. Jos joku asia on epäselvä tai vaatii puhumista erikseen, sitten puhutaan. Jos ongelmia ei ilmene niin anti mennä vaan!
VastaaPoistaKyllä sitä netin, elokuvien, keskustelujen, kavereiden yms. perusteella aina luo jonkinlaista kuvaa ja jotain odotuksia seurustelulle. Ja sitten kun sen aika tulee niin sitä on hukassa ja ihmettelee, että apua, pitäiskö tässä nyt tehdä jotain tiettyä? Mutta eipä asiat niin mene, ne menee omalla painollaan just niinkö oon hyvä. :D Minä en ainakaan enää ole yhtään sellainen kikatteleva romantikko. Meidän suhteessa ei paljon käytetä hellittelynimiä eikä imutella julkisilla paikoilla. Vietetään vain tyytyväisenä aikaa kahdestaan, ollaan yhdessä ja kuljetaan ulkona käsikädessä. Mitään pakotteita johonkin tiettyyn ei ole ja me toimitaan sen mukaan mistä molemmat tykkää.
Mitään treffailua en ole koskaan harrastanut ja koko asia on minulle kyllä täysin outo :D Tavattiin netissä, tutustuttiin netissä ja nähtiin sitten kun oli sopiva aika sille ja molemmat halus. Siitä sitten päädyttiinkin parisuhteeseen yhteisen ymmärryksen suomin valtuuksin. Siitä sitten edetty omien tuntemuksien mukaan. Eipä kukaan voi sanella miten juuri meidän pitäisi suhteessamme olla ja mitä siihen kuuluu, päätetään se itse. Niinkuin kaikki muutkin omista suhteistaan.
Parisuhde ei kyllä millään muotoa vaadi romanttisuutta tai sellaista elokuvamaista touhua. Niitä voi olla jos ne kokee hyväksi, mutta ei niitä tarvitse jos ei tunnu omalta. Minusta kaiken pitää mennä omalla painollaan sen mukaan, mihin itse on valmis ja mitä itse haluaa. Esim. se tilanne milloin voi sanoa toiselle pitävänsä tästä. Minusta se hetki on sitten ku siltä tuntuu :D Siinä vaiheessa kun itse tajuaa ja huomaa asian ja on ehkä nähnyt jotain merkkejä toisessakin niin on asia ihan hyvä käydä laukomassa ilmoille. Mutta jos tuollaisten sanominen ei tunnu luontevalta, sitten jättää sanomatta. Ei ole olemassa mitään kiveenhakattua mallia minkä mukaan pitäisi tehdä ja mikä on oikein, saati mikä kuuluu parisuhteeseen. Joidenkin mielestä pussailu on ehdoton asia mikä kuuluu suhteeseen, toiset taas ei niinkään välitä siitä eikä siksi niin tee. Vaikka molemmat on yhtä onnellisia tahoillaan.
Olen seurustellut nyt kaksi kertaa, ekalla kerralla 15kk ja nyt 17kk ja silti mietin tuossa yksi päivä, että miten suudellaan :D Vaikka sitä on tullut harrastettua jo useampi vuosi niin silti heräsi kysymys, että teenköhän sen oikein. Mutta antaa olla, teen sen omalla tavallani enkä ole saanut valituksia joten tuskin on mitään vikaa. Enhän minä vain voi mistään tietää "suutelenko oikein" en vain tosin tiedäkään mikä se oikein sitten on. Mennään sen mukaan mikä hyvältä tuntuu.
En onnittele sinua parisuhteestasi vaikka sekin olisi ehkä paikallaan, mutta onnittelen sinua hienosta postauksesta, kivasta blogista ja siitä, että näitäkin asioita uskaltaa pohtia ja kyseenalaistaa. :D Vaikka seurustelulle ei sääntöjä olekaan, silti ympäröivä maailma asettaa sillekin tietyt normit, ja on aina oikein kyseenalaistaa niitä välillä.
Ensiksikin kiitos kommentista!
PoistaNiin, kuten sanottua, enhän minäkään noihin sääntöihin usko. :) Aina välillä vain kun on hätä, sitä tekisi mieli turvautua johonkin valmiiseen malliin. Vain huomatakseen että se on jo ajatuksen tasolla kökkö ja itselle sopimaton.
Ja juuri tuon takia vierastan sanoja "suhde", "poikaystävä", "seurustella", "ihastunut"... kun tuntuu siltä kuin niissä kaikissa olisi jotkin odotukset. Itselläni ei siis ole mitään odotuksia ja siksi en halua käyttää sanoja, joihin sellaisia liittyy... äh, vaikea selittää!
Minusta parisuhde juuri vaatii romanttisuutta. Mutta on jokaisesta kiinni, minkä sellaiseksi kokee. Joku saattaa kokea hyvinkin romanttiseksi hiljaa istumisen tai lätkän yhdessä katsomisen. Mutta kuten sanoit, mitään elokuvamaista lässytystä sen ei tarvitse olla (mutta totta kai saa).
Suuteleekohan kukaan jotenkin keskiarvoisen "oikein"... :'D Nyt minuakin rupesi mietityttämään, mitä on "oikein suutelu". Senkin!
Ja kiitos kehuista. :) On mukava tietää että joku jaksaa lukea. :D