En ole nukkunut kunnolla moneen yöhön, painajaiset pitävät hereillä. Jos näenkin jonkin kivan unen, kohta se vaihtuu painajaismaisemaan ja juoksen henkeni edestä joko menneisyyden kauhua tai täysin kuviteltua kammotusta. Mutta mikä ikinä onkaan, pelko on aitoa.
Onneksi tänään oli kuitenkin terapia... Rakastan, oi, rakastan terapeuttiani. Onneksi saa puhua ja purkaa asioita mukavalle ihmiselle, joka kuuntelee ja on kiinnostunut. Tänäänkin puhuimme enkeleistä, edesmenneestä isästäni, muusta "yliluonnollisesta" ja... vähän kaikesta. On vapautunut fiilis.
Koulussakin meni hyvin. Surullista että ystävä joutui lähtemään huonon olon takia, mutta muuten ihan ok päivä. :) Tunnit menivät mukavasti ja harjoittelemamme näytelmä edistyy niin että on varmasti huomenna esityskunnossa. Huomenna jo? Vaikea uskoa... Mutta niin se aika rientää.
Pitäisi olla jo nukkumassa... Mutta pelottaa. Pelottaa ihan aidosti, ei jaksa taas vaipua pelkojen keskelle. Joutuu kuitenkin tapaamaan taas kaikki pahimmat pelkonsa niin, että on ihan yksin siinä. Kunpa olisinkin kymmenen vuotta nuorempi; voisi vain juosta äidin viereen nukkumaan loppuyöksi ja olisi joku silittelemässä päätä ja sanomassa, että unet ovat vain unia. Ja kunpa olisivatkin! Pelkään että unet siitä, että vahingoitan muita, johtuvat jostakin sisäisestä taipumuksesta. Tappaa. Vahingoittaa. Kiduttaa.
Ihmiset, rakkaat ihmiset. Älkää ikinä antako minun joutua sellaiseen jamaan, että satutan muita. Varsinkaan tahallisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti