Sisar vaalea toi minulle suklaata ja pienen unikirjan kiitokseksi siitä, kun vein ystäväni Vedetään hatusta -kuvauksiin. Oltiin silloin vitsailtu että he olisivat velkaa koko vuoden suklaat. :'D
Mutta tuntui niin omituselta ottaa se vastaan. En ymmärrä, miksi pitäisi kiittää siitä, että rakastan nähdä ystävieni nauravan? En osaa ottaa mitään muilta vaikka rakastankin yllättää ihmisiä ympärilläni. Se vain on luonnollista minulle tuoda kimppu ruusuja kouluun ja jakaa niitä ihmisille. Tai juosta ympäri Helsinkiä etsimässä yhtä peruukkia ja vakuutella: "Ei tästä ole vaivaa!" samalla kun olen itkun partaalla kun pelkään eksyneeni (onneksi on aina joku, joka osaa neuvoa Rautatientorin suuntaan). Mutta silti en edes katso siitä olevan vaivaa, tahdon nähdä sen kun joku ilahtuu. Tahdon olla hyödyksi ja avuksi.
Mm. tästä syystä vihaan omaa syntymäpäivääni. Vietän muiden juhlia mitä iloisimmin mutta en halua itseäni juhlittavan. En vain halua että kukaan, kukaan joutuu siihen tilanteeseen että joutuu esim. ostamaan tai tekemään minulle lahjan/ kortin, vaikkei haluaisi. Kun olisi pakko vain koska on sellainen päivä että niin kuuluu tehdä. En halua että yhtäkään päivää vuodesta pyhitettäisiin minulle. Jos joku haluaisi unohtaa minut?
Niin että järjestän ilomielin juhlia toisille, vaikka ilman mitään syytä. Autan ilolla esim. juuri naamiaisasun kanssa tai vien rakkaani jonnekkin kivaan paikkaan. Mutta miksi kukaan tahtoisi tehdä tätä minulle? Kun olen kysynyt joiltakin varovaisesti, tahtoisiko joku lähteä kanssani Heurekaan dinoja katsomaan, vastaus on yleensä "En jaksa" tai "Olen ne jo nähnyt". Olin taivaassa kun Elliot vastasi viime kesänä myöntävästi ja kesti innostustani koko päivän. :D Sain kerrankin itsekkäästi ajatella sen olleen reissu sinne, minne minä halusin. Ei niin että olisin sen järjestänyt alunperin muita ajatellen. Vaikka oli ihanaa nähdä että Elliotkin piti reissusta.~
Miksen voi vain niiata ja sanoa "Kiitos"? Miksi kaikesta pitää tehdä niin hankalaa, jopa lahjojen vastaanottamisesta?
Koska en ole sen arvoinen. Olen vain sen arvoinen että saan nähdä teidän iloiset hymynne.
Mutta se riittää. En edes pyydä muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti