Pienet raukat näyttävät aina yhtä hämmentyneiltä ja eksyneiltä kun eivät tiedä, pitäisikö vetää se öylätti (ehtoollisleipä) heti vai odottaa viiniä? Pitäisikö odottaa että kaikki saavat omansa ja sitten vetäistä kumpikin vai ei? Ja ne tuskanirvistykset niiden kasvoilla, jotka ensimmäistä kertaa elämässään maistavat viiniä. Voi että suloisia.~
Itse messun jälkeen menimme isosten ja papin kesken pizzalle. Valitettavasti yksi ei päässyt mukaan mutta kivaa oli silti. Pizzalta suoraan yhden leiriläisen luo juhliin vähän laulelemaan ja sieltä kotiin.
Kotona on nyt sitten minulla ollut kunnon rentoutuminen päällä. Yritän parantaa itseni lopullisesti tästä flunssasta että pääsisin tiistaina taas laulamaan laulutunnilla. Olen juonut hunajamaitoa litrakaupalla ja kohta hammaslääkärit varmaan osoittelevat sormellaan, kuinka väärin on vetää niin paljon sokeria. Mutta entä sitten? Se on hyvää ja on hyväksi kurkulle.
Päätin myös leikkiä (taas vaihteeksi) vaatteilla. Päätin nyt itsekseni istuessani pistää päälleni jotain mahdollisimman randomia ja nyt istunkin koneella saparot päässä, päälläni kirkkaan neonvihreä tyllihame, pinkki verkkotoppi ja silmät vihreällä rajattuina. Kaulassani on vihreä dinokoru, jonka tein Sisar vaalean kesällä antamasta pikkudinosta. Enää puuttuisi keijunsiivet tästäkin keijuasusta... Jospa ilmestyisin kouluun tässä asussa? :'D Miksei.
Ja vielä. Löysin laatikosta vanhan joulukortin, joita olin väkerrellyt ystävilleni joskus yläasteella. Niissä luki:
Kiitos ajasta, jota olet minulle
suonut.
Kiitos ystävyydestäsi, joka on minua
lämmittänyt.
Kiitos, kun olen saanut jakaa itseni
ja ajatukseni kanssasi.
Kiitos kaikesta, mitä olet tietämättäsi
lahjoittanut.
Kiitos kun olet olemassa.
Kiitos kun annat minun olla
olemassa ja oma itseni.
Kiitos, ystävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti