tiistai 21. elokuuta 2012

Sekalaista pikkusälää

Että tässä nyt sekalaista pikkusälää elämästäni, jota en äsköiseen päivitykseen halunnut tunkea. Omistin sen reissullemme maikkarin studioon. :)



- Puhuminen helpottaa. Tavallaan pelotti puhua, pelkäsin että ihmiset ottavat sen taakkana. En halua että rakkaani stressaavat vielä minunkin asioitani mutta silti helpotti avautua Pocahontakselle. Sisar tummalle en osannut koska hän halusi puhua keskellä koulun ruokalaa... Olen pahoillani kun olen näin hankala.

- Tänään oli lukuvuoden ensimmäinen laulutunti. Lauloin Joku raja -biisiä ihan innolla ja oli ihanaa laulaa pitkästä aikaa. Rakastan lauluopeani, niin positiivinen ja rento ihminen. Jos hän olisi terapeutti, suosittelisin heti... Ja ihanaa on myös se, että hänen kanssaan voi puhua myös enkeleistä ja haamuista, energiasta ja muusta...

- Pelästyin tänään kuoliaaksi kun luulin erään miehen seuraavan minua Espoon keskuksen lähimailla. Tyyppi ihan oikeasti vaikutti siltä että varjostaisi ja melkein kuset housussa pidin kännykän kädessä valmiina soittamaan. Pääsin Espoontorille ja huokaisin helpotuksesta kun vaara oli ohi. Olen helkkarinmoinen jänishousu ja ihmettelen kun ihmiset sanovat minun olevan rohkea. Niin missä?

- En osaa päättää, mitä pistää päälle ensi viikonlopun seurakuntatapahtumaan. Tekisi mieli raahata kavereita meille ja käskeä valitsemaan asu.

- Olen varmaan vuoden halunnut vetää kulmakarvat veke ja ruveta piirtämään ne. Voisi leikkiä niillä. En vain ole jostain syystä uskaltanut (wtf? uskallan leikkiä hiuksilla ja vaikka ajaa ne kaljuksi mutta kulmakarvat pysyvät?). Voi johtua vuosien takaisesta keskustelusta ystävieni kanssa kun he totesivat että eivät ymmärrä kulmiaan piirtäviä ihmisiä. Nyt joku nyppii ne minulta pois! Kun en itse uskalla.
(Jälleen kerran: niin miten niin olen rohkea? Ja missä?)

2 kommenttia:

  1. Totta kai kuuntelen sinua ja hei, EI OLE ONGELMA!! <3 Vaikka olen sanonutkin, että viime talven jälkeen en kuuntele toisten ongelmia, te Boheemit ette kuulu niihin "toisiin", vaan olette aina etusijalla. Tietenkin kuuntelen sellaisia ihmisiä, joilla on elämässäni merkitys ja joista välitän koko sydämestäni.

    Minä en stressaannu sinun kuuntelemisesta ja auttamisesta, onneksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun se ei edes OLE ongelma! :'D Halusin vain neuvon, jotain. Ja sen sain. :) Ja siitä kiitän.~

      Poista