Selvennän otsikkoa. Minun ystäväpiiristäni ei yksinkertaisesti löydy yhtäkään rumaa henkilöä. Vain kauniita ihmisiä. Ja taas kuulostan siltä, kuin valikoisin ystäväni. Ei, sitä en tee. Tunnen mitä erilaisimpia ihmisiä, niin luontailtaan kuin ulkonäöiltäänkin. Ja silti he ovat kaikki kauniita. "Valikoin" ystäväni vain sen mukaan, kuinka he kohtelevat minua, pystynkö luottamaan heihin ja viihdynkö heidän kanssaan. Ja sen jälkeen huomaan olevani kauniiden ihmisten keskellä.
Onko kyseessä sitten avioelämän sokeudeksi kutsuttu ilmiö? Että kun johonkuhun rakastuu, muuttuu sokeaksi ulkoisille vioille? En usko. En minä mikään sokea ole. Näen yhä kaikki piirteet ystävissäni. Ja sekin, etten ole missään vaiheessa ajatellut niiden rumentavan yhtään ketään. Oikeasti.
Muistan vanhojentanssit. Olin melkein polvillani nähdessäni ystäviäni kauniissa mekoissaan, puvuissaan ja hehkuvina. Rupesin melkein itkemään kaiken sen loiston edessä ja sanoinkin ääneen: "En tiedä mitään ihanampaa kuin kaunis ihminen!". Ystävät rupesivat nauramaan että kuulostin todella pinnalliselta. Ei! Minusta kauneus vain on sitä, että luottaa itseensä. Antaa itsensä olla kaunis ja sitä tuo ilta oli! Kaikille oltiin annettu lupa loistaa ja kerätä katseita. Ja kaikki tarttuivat siihen, jopa alitajuntaisesti. Se nostaa ryhtiä, antaa hymyn, silottaa kasvoilla näkyviä huolia ja antaa melkeinpä jumalallisen hehkun kenelle vain. Sai näkyä ja se kaunisti kaikkia. Ei siihen välttämättä tarvita sitä satojen eurojen pukua ja korkeaa kampausta; se on se tilaisuus. Tilaisuus olla kaunis ja näyttää se. Sitä minä tarkoitan! On ihanaa nähdä ihminen, joka ottaa hänelle annetun tilaisuuden olla kaunis. Koska se kaunistaa enemmän kuin mikään muu.
"Olen ihme, suuri ihme ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen." Siteeraus Raamatusta. Mutta ihan oikeasti on ihmeellistä, miten paljon kauneutta mahtuu yhteen ihmiseen. Olenkin sitä mieltä, että ei ole mitään kauniimpaa kuin ihminen. Ihmiseen on pakkautunut kaikki se kauneus. Joku saattaa olla sitä mieltä että kaunis maisema voittaa lumoavuudellaan. Mutta miettikää; omistaisitko maisemalle koko einikäsi? Suostuisitko sanomaan kirkossa "Tahdon" kysymykseen että tahdotko rakastaa tätä maisemaa koko ikäsi? Se kauneus, mikä on ihmisessä, lujittaa sitä rakkautta ja saa omistautumaan. Jakamaan koko elämän toisen kanssa. Se kauneus, joka on sekä sisällä, että ulkona. Se kauneus, jonka saa parhaiten houkuteltua esiin vain rakastamalla ja antamalla toiselle sen tilaisuuden olla kaunis; sinua varten. Ja tapahtuu sama ilmiö kuin vanhojentansseissa; toinen ottaa sinulta vastaan tarjoamasi tilaisuuden olla kaunis ja on sitä sinulle. Siksi sanotaan että rakkaus ei näe vikoja. Kun ne häviävät. Toinen peittää ne kauneutensa alle rakastaessaan.
Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa tämäkin pitkäksi paisunut paasaus. Puhukaa kauneudesta isolla K:lla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti