Karvapallon verran onnea = onnea enemmän kuin voi kuvitella

Nyt se on päätetty.

Olen jo vuosia tiennyt että kun asun edes hieman aloillani ja minulla on siihen varaa, ostan oman koiran.
Vaikka oma lapinkoiramme Sanni onkin nyt se "oma" ja rakas, en voi sitä sitten mukaan ottaa. Täällä se on ikänsä asunut ja näiden ihmisten kanssa. Äitiä se pitää korkeinpana johtajana ja en näe syytä, miksi raukan maailma pitäisi kääntää ylösalaisin.

Pähkäilin pitkään koirarotujen välillä. Rakastan omaa Sanniani joka edustaa paimensukuisten lapinkoirien jaloa sukua, mutta myös bokseri on todella kaunis rotu. Kasvoinhan ensimmäiset kuukauteni bokserin sylissä. Meillä oli silloin Velma-koira ja nukuin parhaiten sen etujalkojen välissä pää koiran rintaa vasten. Armas koira-isosiskoni ei hievahtanutkaan jos olin siinä. Jos nukuin rattaissa ulkona, se vahti minua. Jos itkin, se juoksi sisälle äidin luokse uikuttamaan: Tee nyt jotain! Sillä on paha mieli!
Vielä bokserin lisäksi rakkaaksi muistoksi on jäänyt Voitto. Voitto edusti taasen mustaterriereitä. Valtava ja mustaa karvaa täynnä oleva pelottavan näköinen otus, joka oli kuitenkin niin kiltti ja rauhallinen kuin vain voi olla. Sekään ei ikinä satuttanut lapsia vaikka pienimmät saattoivat kävelemään opetellessaan kaatuilla raukan päälle.

Satuin ihan sattumalta tänään aamulla katselemaan koirien kuvia netissä. Katselin Mustaterrierit ry:n sivuja ja yhtäkkiä pomppasinkin Bokseriyhdistys ry:n sivuille. Rakastuin ensisilmäykellä kuviin ja pentuetietoihin. Katselin vaikka kuinka kauan kuvia pienistä nappisilmistä. Voi todellakin olla että vanhat muistot Velmasta vaikuttavat yhä vahvasti. Menin äidin luokse ja ilmoitin että rotu on nyt valittu. Tahdon bokserin, oman energiapakkauksen. Tiedän että helpompiakin koiria on, mutta tiedän myös että jos jaksaa kouluttaa bokseria, tulos on mitä parhain. Niin teräviä ne ovat.

Äitikin rupesi muistelemaan Velmaa. Kertoi että hän voi yhä tuntea pennun karvan sormissaan. Jotain niin pehmeää ja silkkistä on vaikea löytää. Hän oli vilpittömän iloinen valinnastani ja lupasi että kun aika koittaa koiranhankintaan, hän auttaa parhaansa mukaan. Antoi vielä selailtavakseni valokuva-albumin Velma-koirasta. Ja koirakuume sen kuin nousee!

Tämä on päätetty. Ei ehkä lähivuosina, mutta jonain päivänä. Jonain päivänä sen hankin. Ja joka sanoi, ettei rahalla saa onnea, ei tiennyt koirista.

Uppoan noihin nappisilmiin.