lauantai 21. heinäkuuta 2012

Karvapallon verran onnea = onnea enemmän kuin voi kuvitella

Nyt se on päätetty.

Olen jo vuosia tiennyt että kun asun edes hieman aloillani ja minulla on siihen varaa, ostan oman koiran.
Vaikka oma lapinkoiramme Sanni onkin nyt se "oma" ja rakas, en voi sitä sitten mukaan ottaa. Täällä se on ikänsä asunut ja näiden ihmisten kanssa. Äitiä se pitää korkeinpana johtajana ja en näe syytä, miksi raukan maailma pitäisi kääntää ylösalaisin.

Pähkäilin pitkään koirarotujen välillä. Rakastan omaa Sanniani joka edustaa paimensukuisten lapinkoirien jaloa sukua, mutta myös bokseri on todella kaunis rotu. Kasvoinhan ensimmäiset kuukauteni bokserin sylissä. Meillä oli silloin Velma-koira ja nukuin parhaiten sen etujalkojen välissä pää koiran rintaa vasten. Armas koira-isosiskoni ei hievahtanutkaan jos olin siinä. Jos nukuin rattaissa ulkona, se vahti minua. Jos itkin, se juoksi sisälle äidin luokse uikuttamaan: Tee nyt jotain! Sillä on paha mieli!
Vielä bokserin lisäksi rakkaaksi muistoksi on jäänyt Voitto. Voitto edusti taasen mustaterriereitä. Valtava ja mustaa karvaa täynnä oleva pelottavan näköinen otus, joka oli kuitenkin niin kiltti ja rauhallinen kuin vain voi olla. Sekään ei ikinä satuttanut lapsia vaikka pienimmät saattoivat kävelemään opetellessaan kaatuilla raukan päälle.

Satuin ihan sattumalta tänään aamulla katselemaan koirien kuvia netissä. Katselin Mustaterrierit ry:n sivuja ja yhtäkkiä pomppasinkin Bokseriyhdistys ry:n sivuille. Rakastuin ensisilmäykellä kuviin ja pentuetietoihin. Katselin vaikka kuinka kauan kuvia pienistä nappisilmistä. Voi todellakin olla että vanhat muistot Velmasta vaikuttavat yhä vahvasti. Menin äidin luokse ja ilmoitin että rotu on nyt valittu. Tahdon bokserin, oman energiapakkauksen. Tiedän että helpompiakin koiria on, mutta tiedän myös että jos jaksaa kouluttaa bokseria, tulos on mitä parhain. Niin teräviä ne ovat.

Äitikin rupesi muistelemaan Velmaa. Kertoi että hän voi yhä tuntea pennun karvan sormissaan. Jotain niin pehmeää ja silkkistä on vaikea löytää. Hän oli vilpittömän iloinen valinnastani ja lupasi että kun aika koittaa koiranhankintaan, hän auttaa parhaansa mukaan. Antoi vielä selailtavakseni valokuva-albumin Velma-koirasta. Ja koirakuume sen kuin nousee!

Tämä on päätetty. Ei ehkä lähivuosina, mutta jonain päivänä. Jonain päivänä sen hankin. Ja joka sanoi, ettei rahalla saa onnea, ei tiennyt koirista.
Uppoan noihin nappisilmiin.

4 kommenttia:

  1. Bokserit on ihania! Meillä on naapurissa muuten bokseri kenneli, jos siitä tiedosta on jotain hyötyä :) naapurissa asuu muitakin boksereita ja ne on kyllä niiin ystävällsiä ja energisiä, sekä uskomattoman kauniita <3 Hyvä valinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, ne OVAT uskomattoman kauniita. Ruumiinrakenne on niin siro ja voimakas ja pää on isohko, muttei liian iso... Ah, ei niitä voi ihkuttaa liikaa! <3

      Katsotaan sitä kenneliäkin, vielä en ole hankkimassa. :) Mutta sitten kun olen, otan kyllä kaikki ehdotukset vastaan että oikea koiraystävä löytyy.

      Poista
    2. Ai, että ihana valinta! Bokserit ovat niin elämäniloisia koiria!

      Painotan kennelliä tosi paljon. Jos löydät kotikennellin, niin ne on yleensä parhaita. Koiranpennut kasvavat kotona ja kasvattajalla on aikaa tutustua pentuihin yms. Meillä on faaraokoirat kotikennellistä.

      Itse olen ihaillut punaisia irlanninsettereitä ehkäpä minulle jonain päivänä sellainen tulee Niin sitten, kun joskus asun omillani ;)

      Poista
    3. Aivan huisia että kaikki ovat niin mukana koiravalinnassani!

      Ja olen samaa mieltä. Kotikennelit jo pelkän nimensäkin perusteella kuulostavat paremmilta ja kummatkin nykyiset koiramme ovat kotikenneleistä.

      Irlanninsetteri ei valitettavasti ole minulle mitenkään supertuttu rotu että osaisin paljon sanoa. Mutta sen osaan sanoa että ovat SULOISIA. <3 (Vaikka niin ovat aika monet koirat. xD)

      Poista