keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kissanainen!

Jeii! Tänään oli nuortenilta! Seikkailtiin sinne Rexin kanssa, harmi ettei the Lady of Shalott päässyt. :( Lauantain marssissa sitten. <3 Lopulta Sisar vaaleakin pääsi. Sateesta huolimatta. :DD

Painoin melkeinpä ensitöikseni paidan.

Aika kiva. :) Valitettavasti mustia paitoja ei ollut S-koossa, mutta voihan se olla että kuva näkyykin paremmin värillisellä kankaalla. :D Ja vaikka paita on olevinaan S, se vaikuttaa vähintään L-koolta... Meitä pienikokoisia syrjitään. :(

Tein myös kaksi pinssiä. Toisen Rexille ja toisen Sisar tummalle, jahka hän palajaa Suomeen. Saas nähdä, tykkääkö.

Aaaa! Niin paljon asiaa ja kerrottavaa ja hehkutettavaa! Oli kivaa leikkiä ja pelata. Pääsin myös loistamaan isostaidoillani ja pädin leikeissä. :'D "Minä olen leikkinyt tätä niin että..." Myös poliittinen paneeli oli hyvin kiinnostava. Eri puolueiden nuorisoedustajat olivat haastateltavana. Sain esittää huolestuneen kantani nuoriso- ja turvatalojen puutteesta. Eivät olleet edes tietoisia tilanteen vakavuudesta. Pääsinpäs pätemään. Ja herättämään keskustelua. Sekä löysin mahdollisen äänestettävän, kunhan hän sitten osallistuu niihin vaaleihin, kuten lupasi. Toivottavasti en ole siihen mennessä täysin unohtanut koko tyyppiä... Oli erittäin fiksun oloinen, esitti kantansa hyvin järkevästi ja välitti selvästi hyvin paljon ihmisoikeuksista.

Ainoa varjopuoli päivässä oli ragettava mies Ärrällä kun olimme lähteneet Sisar vaalean kanssa. Edelleen ahdistun suuresti humalaisten läsnäolosta ja varsinkin jos ovat vihaisia. Tämä vanhemman puoleinen mies raivosi myyjä-paralle ja itse olin pyörtyä pelosta. Ajantaju katosi ja en tiedä vieläkään, kuinka kauan Sisar vaalealla kesti hyllyllä. Aika tuntui menevän sekä hyvin nopeasti että hyvin hitaasti. Outo tunne. Ja koko ajan ajattelin että minä olin syy ukon vihaisuuteen. Olin siitä satavarma. Vasta päästyämme raiteiden viereen aloin epäillä. Meinasin pyytää Sisar vaaleaa vakuuttamaan, että olin väärässä mutta tunsin itseni tyhmäksi ja... nössöksi.

Äh, yritän unohtaa tapahtuneen. Se oli vain joku idiootti. Ja sitä lukuun ottamatta päivä oli paras.

Kiitos teille, jotka jaksatte seistä rakkauden puolella!


Ah! Pakko vielä mainita: sain Sisar Vaalealta minidinoja! <3 Värikkäitä ja söpöjä. Pääsevät viettämään aikaa muiden dinokamojeni kanssa. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti