maanantai 11. kesäkuuta 2012

Odotus palkitaan

Tänään ilmestyy PMMP:n uusin levy Rakkaudesta.

Olen niin odottanut! Heti kun pääsen Helsinkiin, juoksen ostamaan sen. Olen puhkikuluttanut jo heidän etukiäteen julkaisemansa sinkun Heliumpallo.
Kyseisestä biisistä päätellen levy on MAHTAVA. <3 Ihanat sanat ja vielä loistava musiikkivideokin. Jotenkin... sopivan taiteellinen ja absurdi. Tyyli on kyllä muuttunut radikaalisti ensimmäisistä levyistä, mutta ihanaa musiikki on silti. Sanoitukset ovat edelleen mitä rohkeinpia (kuka muu uskaltaisi jo ensimmäisellä levyllään laulaa esim. tyttörakkaudesta?).

Jos ei bändi sinänsä innosta, lukekaa edes sanoituksia. Laitankin tähän loppuun sen Heliumpallon.

Heliumpallo lyrics

sulle valheen valhetta en ehtinyt mä kertomaan
laskematta kannet auki paljastin aivan kaiken
peittää voinut en
onni sellainen
kerran on vain mahdollinen

maailma on meille
mennään
eikä menty milloinkaan
minä tiesin aina
tiesinhän vaan ihanaa on kuunnella
niin harhaisia hourematkoja
keksittyjä kaupunkeja

joka rakkaudesta ei nouse ilmaan milloinkaan
se ei kappaleiksi liian korkeella mennä saa
nosta katse taivaaseen sieltä leijun hiljalleen
heliumpallo heliumpallo heliumpallo joka saa räjähtää

toivoin että saisin sen minkä hän tai jotain sinne päin
hetket, voikukan terälehdet syksyisin tiedäthän
kaiken kerrallaan ilmaan puhaltaa
ei yksittäistä huomaakaan

joka rakkaudesta ei nouse ilmaan milloinkaan
se ei kappaleiksi liian korkeella mennä saa
nosta katse taivaaseen sieltä leijun hiljalleen
heliumpallo heliumpallo heliumpallo joka saa räjähtää

joka rakkaudesta ei nouse ilmaan milloinkaan
se ei kappaleiksi liian korkeella mennä saa
nosta katse taivaaseen sieltä leijun hiljalleen

joka rakkaudesta ei nouse ilmaan milloinkaan
se ei kappaleiksi liian korkeella mennä saa
nosta katse taivaaseen sieltä leijun hiljalleen
heliumpallo heliumpallo heliumpallo joka saa räjähtää
heliumpallo heliumpallo heliumpallo joka saa räjähtää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti