Paljon asiaa vähästä

Tänään on tapahtunut oikeasti PALJON. Eli varautukaa megatekstiin. Pahoittelen jo etukäteen.



Eli. Aamulla päätin lukea sähköpostini ja mitäs löytyikään! Vastaus, että pääsinkö Kekkonen tulee -leffan jatkokoekuvauksiin. No en päässyt, mutta oli hauska lukea viestiä. Alussa luki että "Jatkoon päässeet ovat valittu" ja minähän luin kaksi ensimmäistä sanaa: "Jatkoon pääset" ja mikä oli reaktioni? Että ei jumankauta, nyt ilmoitan, etten mihinkään jatkoon tule! Erehdys on sattunut, nyt vein joltakulta lahjakkaammalta paikan... Sitten tajusin lukeneeni väärin ja helpotus oli suuri. :'D Enemmän harmittaa, ettei Maailman ihanin ruusukaan päässyt. :( Olisi kyllä taidoillaan ansainnut sen paikan sataprosenttisesti.

Mutta töissä. Ärsytti ja ärsytti. Alan olla totaalisen kypsä inhottaviin asiakkaisiin. EI TARVITSE HUUTAA! Hymyilen, nauran ja olen kiltti... Ja silti heitetään sontaa niskaani. Kiitos tästä. Onneksi uskon karmaan; huono käytöksenne kostautuu oman numeronne mukaan. Olkaa hyvä.
Ja sitten. Töissä joku sai epilepsiakohtauksen. Itselleni on tauti tuttu koska eräällä perhetutulla oli erittäin paha sellainen. Siksi en hätkähdä vähästä ja tiedän suht koht mitä kannattaa tehdä, jos jollakulla yhtäkkiä pamahtaa kohtaus päälle. Eikä siinä muutenkaan mitään, kohtaus meni aika nopeasti ohi ja raukka sai apua.
Ongelmaksi muodostuivat ympärillä olleet tytöt.
Ainakin neljä tai viisi tyttöä joutui suunniltaan. Paniikki oli käsinkosketeltava ja kohta koko paikka oli täynnä itkua ja hysteriaa. Kukaan ei voinut soittaa, koska olisi aika inhottavaa asiakkaalle, jos taustalta kuuluisi hillitöntä itkua. (Ostaisitko itse? Vaikka olisi itseä houkuttava tarjous?)
Vain kolme työnantajaa ja monta hysteeristä tyttöä, plus tämä raukka, joka vielä toipui kohtauksestaan. Mitä he pystyivät tekemään? Ilmoittivat, että lähtekää vain kaikki kotiin. Tämä oli tässä.

Ärsytti kahta kauheammin. Jos minä olisin ollut se, joka sai epilepsiakohtauksen, oloni olisi ollut kaamea. Että kohtauksen (jolle ei todellakaan itse voi mitään) takia kaikki muut lähetettäisiin kotiin. Nekin, jotka olisivat vielä tehneet monta kauppaa. Vaikka sinänsä ymmärrän työnantajien päätöksen. Vaikea tilanne ja piti tehdä nopeampia päätöksiä kuin mitä aivot pystyvät käsittelemään. MUTTA SILTI! Jos näen tuon epileptikon, menen kyllä sanomaan suoraan tunteeni tapahtuneesta. Ja teen selväksi, etten syytä häntä. Tauti on tuttu, vaikken itse sitä sairastakaan. Ja olisinhan se voinut olla minä, joka olisin saanut vaikka paniikkikohtauksen.

Istuin kaiken tämän jälkeen bussissa matkalla kotiin. Katselin ulos ja yhtäkkiä oli ihan varma tunne, että vieressäni istui joku. Katsoin viereeni ja paikka oli tyhjä, mutta tunne ei hävinnyt. Pikemminkin voimistui. Olin ihan varma, että siinä oli joku, mietin vain mikä, vai kuka. Jotenkin tuntui, kuin siinä olisi ollut iso ja harteikas hahmo... Joku iso mies. Muttei ollenkaan uhkaava. Saati edes pelottava. Hyvinkin rauhallinen.
En erota haamuja, henkiä ja enkeleitä. Mutta JOKU siinä oli. Olisipa ollut mukana joku, joka olisi osannut sanoa! Vaikea enää nyt on sitä tietää.

Kotiin päästyäni kerroin äidille työpäivästä. Hän kuunteli ja kommentoi loppuun että olen taitava. Ihmettelin että taitava missä? Kuulemma ajattelemaan muiden näkökulmasta. Että olisin voinut tulla kotiin vain tuohtuneena siitä, että työpäivä jäi kesken, mutta ajattelin asiaa ennemminkin juuri kohtauksen saaneen kannalta. Ja sitten vielä sen lisäksi työnantajien kannalta. Ihmettelin, että onko se nyt niin hienoa? On kuulemma. Olen kyllä iloinen äidistäni; sai piristettyä kehuillaan. :)

Ja vielä eilisestä... Lady of Shalott oli pyytänyt säveltämään musiikkia heidän koulunsa elokuvaan. Että MITÄ?? Minäkö?? No jaa. Voihan sitä yrittää. :) Tapasin häntä ja hänen kaveriaan ja keskustelimme asiasta. Lupasin yrittää, vaikken mitenkään erityisillä taidoilla olekaan siunattu. Lopuksi hengasimme vielä puistossa ja mukaan liittyi Tulisielu. Oli mukava ja rauhallinen ilta.~ Ja toivottavasti Tulisielun jalka paranee nopeasti. :(

Että tällaista.

Jos jaksoit lukea loppuun, arvostan ja ihmettelen.
Ja loppuun kuva, joka kertoo ajatuksistani.