lauantai 30. kesäkuuta 2012

Sateenkaariunia

Iih! Kohta on lähtö Helsinkiin! Ja mitäs muutakaan siellä voisi olla kuin

PRIDE!



Tapaan Villasukkaprinsessan junassa ja the Lady of Shalottin Narinkkatorilla. Heidän kanssaan Senaatintorille ja siellä pitäisi tavata Sisar vaalea ja Sammakkoprinssi. Jotenkin niin ihanaa! Olen todellakin valmistautunut! Päällä on sateenkaaritunika, vihreät legginssit, sateenkaariristi kaulassa ja sateenkaari-korvakorut. Myös homosateenvarjo on mukana ja sateenkaari-aurinkolasit. Runovihkoset ovat kassissa ja nuortenillassa väsäämäni "Free hugs! (Girls only)" -kyltti repussa. Pitäisi enää pähkäillä, mihin osastoon länttäydytään. Noh, pääasia on että kulkueeseen päästään.

Etten aivan repeä jännityksestä, täytyy antaa raportti eilisestä. Villasukkaprinsessan kanssa oltiin sateenkaarimessussa Kallion kirkossa. Oli aivan ihanaa! Sateenkaariliina roikkui saarnastuolista ja yhtenä lauluna oli Sateenkaariunet. Sopi tilaisuuteen loistavasti! Kesken kaiken minut valtasi ihana rauha ja hyvä olo. Tuli sellainen tunne että.. kuuluin sinne. Siellä oli hyvä olla. Olen aina uskonut enkeleihin ja olen aina tiennyt niiden olevan läsnä mutta jotenkin tuntuu, että olen "hengellistynyt" viime vuosina 110%. Ja Enkeleitä hiuksissani -kirja vain vahvisti tätä (kiitos kaikille niille, jotka jaksoivat jankuttaa että "lue se"). Voi olla että sen takia oli koko ajan niin NIIN vahva tunne että emme olleet kirkossa yksin. Ihan varmasti siellä oli muitakin kuin pelkkiä ihmisiä. Iloitsemassa siitä, että ihmiset huomioidaan, että rakkautta puolustetaan, että kukaan ei jää yksin.

Tähän loppuun vielä Irinan versio Sateenkariunista. Jokainen voi ja saa niitä nähdä.


Vaikka mustavalkoinen ois maailma
Silti oikeus on meillä kaikilla
Nähdä sateenkaaren värisiä unia.

4 kommenttia:

  1. Anteeksi jos tuotin pettymyksen, mutta mulla ei ollut rahaa edes sen vertaa että olisin päässyt julkisilla helsinkiin ja kortissa aika loppunut :( tähän varmaan tuumit että olisin voinut jonkun kiertokeinon keksiä mutta en nähnyt pride-tapahtumaa itselleni niin tärkeäksi jutuksi että olisin nähnyt vaivaa sen enempää... mutta toivottavasti teillä sentään oli hauskaa :)

    VastaaPoista
  2. Hei, turha murehtia!

    Olit stand up -illassa ja muutenkin hengessä mukana. :) Totta kai sitä toivoo että mahdollisimman moni osallistuisi, mutten ole niin sydämetön etten ymmärtäisi tilannetta. Turha raahautua minnekään jos se ei itselle merkitse?

    VastaaPoista
  3. No hyvä ettei sen kummemmin haitannut ja ymmärrät :) ja olihan meillä torstainakin tosi hauskaa!

    VastaaPoista